SDP haluaa kyykyttää köyhiä ilmastopolitiikallaan


Mikään salaisuushan ei ole, että kuulun Perussuomalaiset-nimiseen puolueeseen. Toisaalta tämä Roskasaitti ei mielestäni ole ollut mitenkään kovin puoluepoliittisesti värittynyt. Esimerkiksi muutamien vaalien alla olen esitellyt ilmastoteemaan liittyen useiden puolueiden ehdokkaita, enkä muista ketään erityisesti mollanneeni.

Asenteeni SDP:tä kohtaan on ollut mielestäni etäisen neutraali, joskin parisen kertaa olen tuonkin puolueen ehdokasta elämäni aikana äänestänyt. Nyt sitten IS suututti minut SDP-uutisella (Linkki), jonka mukaan puolue haluaa sähköautot Suomeen nopeutetulla aikataululla ja kieltää polttomoottoriautot ilmastosyihin vedoten. Kun lukaisin alkuperäistä SDP:n ilmasto-ohjelmaa (LinkkiPDF), saatoin todeta, että IS:n uutinen ei ole valeuutinen.

Sähköautoja lukuunottamatta en mene SDP:n ilmasto-ohjelmaan yksityiskohtaisemmin, kunhan totean, että kunnianhimoisuus on mainittu asiakirjassa useampaan otteeseen, maahanmuuttoa ei kertaakaan ja köyhyydestäkin puhutaan vain ulkomaisena ilmiönä. Tympeää ohjelmassa on pakottamisen maku.

Sähköautojen ”kunnianhimoinen” lisääminen 750 000 ajoneuvolla vuoteen 2030 mennessä tarkoitaa keskiarvona yli 70 000 uutta autoa vuodessa. Kun autokauppaa on viime vuosina käyty 120 000 ajoneuvon tasolla uusien autojen osalta, lukema tarkoittaisi sitä, että 2020-luvun loppupuoliskolla ei enää myytäisi kuin sähköautoja. Sähköautojen korkeamman hinnan vuoksi jo tuollainen 70 000 ajoneuvoa vuodessa kustantaisi lähes saman kuin nykymyynti. Eihän alle 30 000€ sähköautoja juurikaan ole, mutta 15 000€ saa pieniä yksilitraisia bensa-autoja useampaakin merkkiä. Toinen asia on sitten se, että rekisteröityjen henkilöautojen keskimääräinen arvo Suomessa on luokkaa 4000€, jolloin vuonna 2030 ison osan autoilijoista pitäisikin satsata autoonsa lähes kymmenkertaisesti. Nimittäin bensa-autokielto veisi halvat käytetyt markkinoilta ja käytettyjä sähköautoja ei edes olisi riittävästi.

SDP on mielestäni idealistinen puolue. Nyt on sitten taitanut vaalikiimassa tulla turhaa huutokauppaa vihreiden kanssa. Ilmastonvakioinnin haittojen keskittäminen haja-asutusalueille saattaisi tappaa jonkun keskustaäänestäjän siinä sivussa.

Ensiksikään sähköauto ei ole Suomeen mitenkään erityisen sopiva kulkuneuvo nykytekniikalla, jos vertaa vaikka Ruotsiin tai varsinkin Norjaan. Norjassa nimittäin ihmiset eivät asu pääosin jäätiköillä, vaan Golf-virran lämmittämillä rannikoillaan. Tässä siis ilmastoero Suomen tappioksi. Toisekseen Norjalla on reilu omavaraisuus sähkön tuotannossa runsaiden koskiensa ansiosta. Meillä sähköä joudutaan tuomaan ulkomailta koko ajan. Näistä syistä en olisi kiihdyttämässä Suomen sähköautoistamista, vaan pyrkisin ennemmin sen hillitsemiseen. Esimerkiksi SDP:hän on varsinainen verottajapuolue, mutta polttoaineveron tuotto romahtaa heidän ilmasto-ohjelmallaan. Vastavan veron siirto sähköön aiheuttaa suunnatonta asumis- ja asumistukimenojen kasvua, joka söisi verohyötyä. Kun muutos tehdään mieluummin hieman hidastellen, katastrofeja ei synny ja sellaisten uhat ehditään havaita. Esimerkiksi hiekkapintaiset moottoritiet saattaisivat olla eksoottinen näky, mutta en minä niitä kaipaa. Sähköautojen ”polttoaineen” tuotannon ohessahan ei synny bitumia. Että ainakin kotimainen bitumi häviäisi teiltä ja aitovieriltä.

Parempana vaihtoehtona pitäisin esimerkiksi Nesteen biodieselin tankkaamista ajokuntoisiin ajoneuvoihin. Onhan sähköauto melko runsaspäästöinen tuotannoltaan ja elinkaareltaan, mutta vanha mersu ei näitä ilmastohaittoja enää paljoa aiheuta. Jos tankissa olisi ympäristöystävällistä polttoainetta, mersun elinkaaren jatkaminen vaikkapa viidellä vuodella ei olisi mikään ilmasto-ongelma, päinvastoin. Jonkin verran siinä tulisi myös lisää työllisyyttä Suomeen.

Jos sitten lopuksi hyppään vähän ulommaksi, niin koko ilmastopolitiikka perustuu mielestäni väärän mittariin, kun CO2-päästöjä ei seurata kulutuksesta, vaan tuotannosta. Esimerkiksi maahanmuutto Suomeen lisää juurikin kulutusta Suomessa ja tätä kautta myös globaaleja päästöjä mm. lämmityksen ja betonirakentamisen kautta. Kaikille puolueille, SDP mukaanlukien, ilmainen ilmastovaalilause: Pidetään Suomi harvaanasuttuna, se on ilmastoteko.

 

Linkkejä aiheeseen

http://www.aut.fi/autoala_suomessa/autoalan_liikevaihto (Linkki) Autokaupan tietoja.

(Lisäys 23.1.) https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/269997-sdp-johtaja-jyrahtaa-polttomoottoriautolinjasta-vaaraa-tietoa (Linkki) Puolustuksen puheenvuoro. Kun on tullut väitettyä, että Roskasaitilla on ripaus tasapuolisuutta, ei muuten.

Mainokset

16 responses to “SDP haluaa kyykyttää köyhiä ilmastopolitiikallaan

  1. Asiallinen postaus!

    Demarit varmaankin pitävät äänestäjiä tyhminä, kun vetävät teoreettisia vihertavoitteitaan noin överiksi. Autoilussa inhimillisesti tärkeintä on liikkuminen ja paikasta toiseen siirtyminen. Auto on hyvin usein välttämätön töihin pääsemisen, työn ja perheen kannalta, vaikka ei asuisikaan kaukana maaseudulla.

    Kalliita ja epäkäytännöllisiä sähköautoja voivat ostella he, keille semmoiset sopivat. Tavan kansa joutuu usein ajelemaan vanhemmilla bensa- ja dieselkotteroilla, mikä ei ole taloudellisesti, eikä mitenkään huono valinta. Ajastaan autokanta kyllä uusiutuu ja saattaa vähin sähköistyäkin. Demarit taitaa olla eliittipuolue?

    Liked by 1 henkilö

  2. Akkupaketin hinta on se seikka joka estää käytettyjen markkinat totuttuun tapaan.

    Kerrostaloon ei montaa sähköautoa hankita kun taloyhtiön liittymä pitää uudistaa, ja se voi tarkoittaa koko syötön vaihtamista isompaan.

    Siinä vasta muutama käytännön seikka.

    Tykkää

  3. ” Nimittäin bensa-autokielto veisi halvat käytetyt markkinoilta ja käytettyjä sähköautoja ei edes olisi riittävästi.”
    Tuossa kohdalla olen voinut nähdä SDP:n muovaaman tulevaisuuden turhan synkkänä. Bensa-autokieltohan koskisi uusia autoja. Mutta vanhoilla ajaminen tulisi kuitenkin entistä kalliimmaksi veropuolueen ohjauksessa.

    Tykkää

  4. Risto: kannatat biopolttoaineiden käyttöä. Sinulla täytyy siis olla parempaa tietoa siitä kuinka hiilinielut osaavat poimia ilmakehästä biohiilidioksidit ja jättää fossiiliset käyttämättä. Minun kemiallinen koulutukseni väittää, että hiilinielut sitovat hiilidioksidia massasuhteissa, eli eniten perinteisistä lähteistä (~90 pros), sitten fossiilisista ja vähiten biohiilidioksidia. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kannalta on siis yhdentekevää poltetaanko fossiilisia vai biopolttoaineita.

    Tykkää

    • Fossiilinen hiili on hitaan kierron hiiltä, jonka kiertoa sitten ihmisvoimin on kiihdytetty. Bioperäinen hiili on toki ihan samaa ainetta hiilidioksidiksi poltettuna kuin fosiilinenkin, mutta siinä on ainakin tarkoitus käyttää nopeaa kiertoa, eli istuttaa puu, jos puuta on poltettu. Jos fossiilisen hiilen tuottajat istuttaisivat riittävästi uusia metsiä yms., tilanne olisi kaiketi melko tasoissa. Olettaen, että sitä istutusmaata riittäisi, kuten vaikkapa Saksan metsittäminen.

      Tykkää

  5. Nopea kiertosi siis tarkoittaa, että hiilinielut poimivat ilmakehästä ensisijaisesti biohiilidioksidia. Minä en sellaista mekanismia tunne.

    Tykkää

    • Sillä ei tosiaan ole väliä, mitä hiiltä poltetaan, vaan sillä, että mahdollisimman paljon sidotaan hiiltä kasvattamalla puuta / levää/ sammalta tjms. Voidaan aivan hyvin polttaa kivihiiltä ja haudata sammalta suohon, jos se sattuu olemaan edullisempaa kuin sammalen polttaminen. Biopolttoaine on helposti tyhmä ideologia ilman ymmärrystä siitä, mikä on tavoite.

      Turve on hyvä vaihtoehto siksi, että suo voidaan ennallistaa nieluksi, kivihiilikaivosta ei. Samoin puun poltto tekee tilaa puun kasvattamiselle. Niin nurjaa, mutta loogista.

      Tykkää

      • ”…että suo voidaan ennallistaa nieluksi, kivihiilikaivosta ei.”
        Tuossa se olennainen asia. Tällöin kivihiilen käyttö kasvattaa ilmakehässä olevaa hiilidioksidimäärää siten, että se on jollain muulla tavalla poistettava, mutta turpeessakin on mahdollisuus poistaa se viiveen kera lähtöpaikallaan.
        Jos odotamme riittävän pitkään, mereenhän ne CO2-päästöt pääosin uppoavat. Riippuu sitten siitäkin, ehtiikö meri tässä odotellessa lämmetä kuinkakin paljon, mikä on ilmakehään jäävä CO2-taso. Vallitsevan ilmastoteorian mukaan meri kuumenee liikaa, hyvä ettei syty palamaan (-;

        Tykkää

  6. Risto: ”Tuossa se olennainen asia. Tällöin kivihiilen käyttö kasvattaa ilmakehässä olevaa hiilidioksidimäärää siten, että se on jollain muulla tavalla poistettava, mutta turpeessakin on mahdollisuus poistaa se viiveen kera lähtöpaikallaan”

    Ei se turpeen hiilidioksidi ilmakehästä poistu turvesuon päällä edes viiveellä. Kyllä siihen ennallistettuun suohon sitoutuu 90-prosenttisesti ilmakehän ”perinteinen” hiilidioksidi, ehkä kymmenesosan verran fossiilista, ja hyvin pieni määrä turpeen hiilidioksidia. Niinkauan kuin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa, kasvaa siinä myös biopolttoaineista vapautuneen hiilidioksidin massa.Uudet hiilinielut sitovat siis pääasiassa ”perinteistä” hiilidioksidia.

    Tykkää

    • ”Kyllä siihen ennallistettuun suohon sitoutuu 90-prosenttisesti ilmakehän ”perinteinen” hiilidioksidi, ehkä kymmenesosan verran fossiilista, ja hyvin pieni määrä turpeen hiilidioksidia.”

      Sillä ei ole mitään väliä mitä hiilidioksidia sidottu CO2 on! Määrä ratkaisee merkityksen.

      Kvanttimekaniikan näkökulmasta molekyylien nimilaputtaminen on ihan hullun hommaa. Samanlaisia ovat, jos eivät eri isotooppia ole.

      Tykkää

  7. Tänään viimeksi pääministerimme liputti biopolttoaineiden puolesta ja suuri osa kansasta uskoo.

    Tykkää

    • Minä liputan ainoastaan E85:n puolesta, sillä se on yksi parhaista kipinäsytytteisten moottorien polttoaineista.
      Pakoputken päästä tulee pääasiassa vesihöyryä ja hiilidioksidia. Matalamman palamislämpötilan johdosta typenoksideja muodostuu minimaalisesti, jopa katalysaattorittomassa autossa. Pienhiukkaset loistavat poissaolollaan, joita tulee runsaasti dieseleistä ja bensiinimoottoreista.
      Lisäksi E85:lla saa bensiiniin verrattuna +10% teho/vääntö lisän ainoastaan polttoaineen vaihdolla.
      Moottori pysyy puhtaana sisäisesti ja moottoriöljyjen nokeentuminen ja typettyminen on minimaalista.
      Lisäksi etanolia voi valmistaa monista lähtöaineista, joka parantaa energiaomavaraisuuttamme.

      Etanoli on saatu sopimaan myös diesel-moottoriinkin.

      Negatiivisena puoleina on kylmäkäynnistys -15C alapuolella ja suurempi litramääräinen kulutus normaaleissa bensiinimoottoreissa (+27%).
      Kylmäkäynnistystä pystyy parantamaan rajusti 1:7 suhteessa lisätyllä bensiinillä siten, että -38C pakkasissa lähtee tulille hienosti ilman lämmitystä.
      Tietysti oikein lyhyessä ajossa moottoriöljyt vettyvät helposti, jos moottori ei käy normaalilämmöissa riittävän pitkään. Tätä voisi pitää myös negatiivisena seikkana, mutta se on enemmän ajoprofiilista kiinni.

      Lopultakin minulla etanolisointi oli aikoinaan erään sormen näyttö itu-hipeille, koska muutin vanhan auton, enkä ostanut uutta.
      Toinen motivaattori oli vakioromuilla saatava tehon 70% lisäys suoraan säätämällä moottori etanolille. Pontentiaalia lisätä tehoa on ahtimen vaihdolla sinne +400hv/+600Nm luokkaan.
      Toisin sanoen, +20 vuotiaalla autolla, tehokkaimpien turbodieseleiden vääntö/teho 5000rpm käyttöalueella vakio osilla.

      Tykkää

    • Vihreät ovat unelmassaan niin pihalla, ettei lumi-ukko elokuussa ole niin kaukana tästä todellisuudesta, kuin vihreiden haihatukset. Lainaan MTV3-scifi kanavan mainosta, ”kaukana tästä todellisuudesta”.
      Viher-vasemisto, demarit, kokkarit, keskustalaiset ja RKP:set eivät koskaan kerro, mitä se heidän unelmansa maksaa tavalliselle kansalle.

      Tosin kansanedustajaksi pääseminen ei vaadi mitään pätevyyttä, eikä edes sitä ”maalais-järkeä” tai mitään reaalista käsitystä tästä todellisuudesta, mikä on mahdollista ja mikä ei.

      Kyllähän sähkömoottori on mekaanista liike-energiaa tekevistä koneista paras säädettävyytensä, hyötysuhteensa ja kokonsa puolesta, mutta siinä se sitten onkin. Akku-teknologia on vielä kaukana siitä, että reaalisessa maailmassa sähköautot olisivat oikeata todellisuutta kansalaisen maksukyvyllä.
      Raideliikenteessä sähkömoottorilla on tehty +50 vuotta liikkuminen, mutta sähkö liikkumiseen on tehty polttomoottorilla, joka on optimoitu toimimaan tietyllä kierroslukualueella generaattorin pyörittämistä varten. Mutta tämä on vihervassareiden mielestä hirvittävä ympäristörikos.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.