Törmäsin Uuden Suomen uutiseen (Linkki), jossa mielestäni pyöriteltiin vuoden 2014 ilmaston lämpimyysennätystä. Ajattelin jo, että olisiko NOAA mennyt pyöristelemään jo ennakolta ilmoittamaansa ennätystä. Näin ei ollut (Linkki).
Ei näin helteisenä heinäkuuna, tai tarkemmin sanottuna keskiviileänäkään, jaksa käydä läpi koko raporttia. Kiinnitin tiivistelmässä muutamaan kohtaan huomioitani. Merijää oli jaettu kahteen osaan, joista sentään eteläisen kerrottiin lisääntyneenkin, mutta globaalia yhteistilannetta ei kerrottu tuossa yhteydessä. Sen näkee toki blogissani oikealta, kuvallisten linkkien osastosta.
Trooppisten (pyörre)myrskyjen osalta kohokohdissa kerrottiin vuoden 2014 myrskyjen lukumäärä, mutta ei yhteisenergiamäärää. Sehän oli vähintäänkin yhtä selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvon, kuin lukumäärä oli yli vuosien 1998…2010 keskiarvon. Kun vertaa tätä uutisointia WeatherBellin pitempiaikaisiin tilastoihin (Linkki), on vaikeaa nähdä vuotta 2014 mitenkään poikkeuksellisena pyörremyrskyjen lukumääränkään osalta. Tämä näkyy siis tässä kuvassa (Linkki), joka löytyy em. sivulta vähän alempaa.
Nautitaan nyt siitä kesälämmöstä mitä meillä on. Voi vielä tulla kesiä, jolloin tämä kesä 2015 muistetaan meilläkin lämpöisenä.
Linkkejä
http://www2.ametsoc.org/ams/index.cfm/publications/bulletin-of-the-american-meteorological-society-bams/state-of-the-climate/state-of-climate-in-2014/ (LinkkiPDF) Koko raportti: Blunden, J. and D. S. Arndt, Eds., 2015: State of the Climate in 2014. Bull. Amer. Meteor. Soc.,96 (7), S1–S267.