El Niñohan se siinä


Kuva 1. El Niñoa kuvaavia meriveden lämpötilapoikkeamia viime vuosilta. Aineistolähde: BOM.

Kuva 1. El Niñoa kuvaavia meriveden lämpötilapoikkeamia viime vuosilta. Aineistolähde: BOM.

Uutta El Niñoa on odoteltu jo vuosikausia (Linkki), kuten kuvasta 1 näkyykin. Nyt se sitten yllättäen tulikin. Tai oikeastaan jo vuoden 2014 lokakuulla, mutta nyt vasta asia alkaa varmistua, koska määritelmän mukaan tämän ilmiön tulee ketää vähintään viisi kuukautta.  ONI-indeksi on jo pysynyt yli maagisen 0,5 lukeman neljä keskiarvoistettua kuukautta (Linkki), ja nyt aivan viime viikolla tapahtunut hyppäys jokseenkin varmistaa, ettei katkosta tule ennen viiden kuukauden täyttymistä.

Eri ilmatieteenlaitokset rajaavat El Niñon hieman eri tavoin. Japanin ilmatiede julisti ilmiön alkaneeksi jo vuoden 2014 joulukuussa (Linkki), USA:n NOAA teki julistuksensa vasta tämän maaliskuun 5. päivä (Linkki) ja Australian BOM ilmoitti tänään (Linkki), että El Niño ei ole alkanut. BOM käyttääkin lämpötilarajana 0,8 °C:tta, mikä selittää eron NOAA:n. Onhan BOM:in käyttämä lämpötilaindeksi Nino3.4 edelleen himppu alle tuon 0,8 °C:een.

Kuva 2.

Kuva 2.

Kuvassa 2 näkyy vielä, että El Niño -tilan säilymistodennäköisyys hieman laskee vuoden kuluessa IRI:n ennusteen mukaan. Vaikka esiintymistodennäköisyys ei olekaan sama kuin voimakkuus, alkanutta El Niñoa ei kukaan ennusta voimakkaaksi.

Ilmastollisesti El Niño kohottaa hieman maapallon keskilämpötilaa, koska siinä lämpöenergiaa siirtyy merestä ilmakehään. Voisipa miltei sanoa, että jos vuosi 2014 oli ennätyskuuma, se oli kytevän El Niñon ansiota. Ja vastaavasti tästä vuodesta 2015 ei voine ennustaa ainakaan paljoa viileämpää. Toinen Tyynenmeren El Niñon tunnettu vaikutus on Atlantin hurrikaanien väheneminen ilmiön esiintymisvuotena.

Jo aikaisemminkin olen maininnut, että El Niñon globaali taloudellinen merkitys lienee positiivinen (Linkki). Uskoisin, että edelleen yleisin käsitys on, että ilmiöstä on suurta haittaa. Tälle tilanteelle voisi keksiä kaksikin selitystä: ilmiön nimeäminen ja ensimmäiset havainnot tehtiin Perun rannikolta, jossa kalansaaliit vähenevät El Niñon aikaan.  Toisekseen ne, joilla sato tai saaliit lisääntyvät, ovat hiljakseen kiitollisia, mutta ne, kenelle käy huonommin, huutavat kovempaa.

Lopetan El Niñosta arvostetun valtiomiehemme sanoin: ”Pöö! Hei, ei ole mitään pelättävää.”

 

 

Advertisements

3 responses to “El Niñohan se siinä

  1. Jotkuhan jo hehkuttivat, että viimevuotinen lämpöennätys tuli, vaikka El Ninosta ei ole tietoakaan. Todellisuudessa ei mitään ennätystä tullut El Ninosta huolimatta.

    Tykkää

    • Siinä oli pitkä osa vuotta, jolloin oli ”melkein” El Niño. Samalla silloin on lämpöenergian virtausta merestä ilmakehään. Jos nyt vielä NOAA:kin merkitsee alkamisajankohdan vuodelle 2014, niin ei siinä silloin ole mitään sijaa moisille selityksille. Ei toki pelkästään johtunut El Niñosta, mutta kun ennätys oli parhaimmillaankin niukka, niin se ratkaiseva apu tuli.

      Tykkää

  2. Minusta on koomista takertua siihen, että ennätys ei ole tilastollisesti katsoen varma. Se on silti kaikkein todennäköisin lämpimin vuosi. Tämä vuosi puolestaan tehnee uuden ennätyksen – tai ehkä pikemminkin saa suurimman todennäköisyyden olla lämpimin vuosi.

    On myös hieman koomista miten paljon kasvihuonekaasukeskustelu pyörii molemmin puolin aivan viimeaikaisen säätilan tai globaalin laskennallisen ka:n ympärillä.

    Jos lievä El Nino tekee uuden huipun LOTI-käyrään, varmaankin ilmasto on taas lämmennyt, vaikkakin sitten kauhuennusteisiin nähden vähän.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s