Kävinpä takarivistä kuuntelemassa kaikkien tunteman poliitikon ja ympäristöasiantuntijan, Eija-Riitta Korholan väitöstilaisuuden. Tyydyn tässä lähinnä esittelemään tilaisuutta kuvin ja ehkä palaan sisältöön vielä tarkemmin tuonnempana. Linkkiosiosta saanee kattavan kuvan itse väitösasiasta.
Vaikutelmia
Heti ensimmäisenä kävi mielessä se, ettei suomi kelpaa tieteen kieleksi. Ainoa toivomme on, että tulkkausohjelmistot kehittyvät niin, että vastaanottaja ymmärtää puhuttua suomea. Ennen sitä on vain hyväksyttävä, että englannista on tullut tieteen yleiskieli. Havaitsin samalla, että en olekaan kovin kyvykäs seuraamaan englanninkielistä puhetta.
Vastaväittäjä Qi teki perusteellista työtä, joten tilaisuuskin kesti kolmisen tuntia. Yhtenä poimintana voinen mainita sen, että kun väittelijä Korhola toi esiin Kioton protokollan epäonnistumisia, vastaväittäjä esitti ajatuksena, että onhan se ollut hyödyllinen Kiinalle, joka on samalla auttanut EU:ta vähentämään päästöjään mm. kiinalaisilla aurinkopaneeleilla. Väittelijä Korhola kuitenkin toi esille hiilivuodon ja kulutuksesta laskettujen päästöjen kasvun EU-alueella.
Väittelijä Korhola toi esille keskustelussa Climategate-vuodon. Tämä liittyi muistaakseni siihen, että jotkut vaikutusvaltaiset ilmastotieteilijät pyrkivät olemaan myös puoltajia (advocates), tässä siis vihreän maailman tai aatteen. Tästä climategate-aiheesta Korhola kertoi Kööpenhaminassa 2009 vaietun, kysymyksiin ei vastattu. Luulinkin tämän kysymyksen jo hautautuneen.
Tärkeintä tilaisuudessa
Vastaväittäjä Qi esitti Korholan väitöskirjan hyväksymistä.
Pikaisia jälkivaikutelmiani
Olen blogissani käsitellyt joitain samoja aiheita samansuuntaisesti kuin Eija-Riitta Korhola väitöstyössään. Isoin ero lienee asenteessani Korholan välttämättömänä pitämään ilmastotieteeseen. Taidankin myönnytyksenäni vaihtaa termin ennustekyvytön termiksi postmoderni.
Linkkejä
Eija-Riitta Korholan oma tiedote väitöskirjastaan(Linkki):
Väitöskirjan tiivistelmä(Linkki):
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/136507
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136507/Therisea.pdf?sequence=1
”Taidankin myönnytyksenäni vaihtaa termin ennustekyvytön termiksi postmoderni.”
Noniin, taisinpa kuulla/tulkita väärin tuon sanan. Ainakin väitöskirjassa on termi post-normal, josta esiintyy toisaalla suomennoksena sanaa postnormaali. Tätä nyt sitten käytän.
TykkääTykkää
Jätin artikkelissani juorut kertomatta, mutta tunnistin sentään muutamia julkiksia tilaisuudesta, kuten Panu Rajalan. Hän pitääkin jonkinlaista umpiblogia, jossa kertoo varsin tarkasti tilaisuudesta, siltä osin kuin oli paikalla:
Mitä muuta Rajalasta voi sanoa? Hän on jo aiemmin murskannut illuusioni Suomi-neidosta ja käyttää blogissaan ottamaani valokuva ilman lähdemainintaa leimaten työnsä omakseen.
TykkääTykkää