Ilmaston CO2-lämmitys ei toimi Etelämantereella


Tri Curryn viime viikon katsauksesta riittää jutun juurta useampaankin blogiartikkeliin (Linkki). Hän linkittää mm. Singhin ja Polvanin tutkielmaan (Linkki), jonka mukaan Etelämanner ei ole lämmennyt 70 vuoteen, ja mantereella esiintyy myös kaasukehän CO2:n aiheuttamaa paikallisilmaston jäähdytystä kylmimpään vuodenaikaan.

Tutkija arvelevat, että orografia olisi syynä CO2:n lämmitystehottomuuteen. Tarkoittaa sitä, että mannerjäätikön pinta on korkealla merenpinnan yläpuolella, luokkaa 2,3 km. Voiko siten ajatella, ettei CO2 ylipäätään missään lämmitä tuota korkeammalla? Näin ei ehkä voida vielä sanoa, koska vielä korkeammalla oleva Tiibetin ylätasanko on elinolosuhteita parantavasti lämmennyt (Linkki). Etelämannerta lähempänä päivätasaajaa sijaitsevan Tiibetin ilmassa on kuitenkin usein reilusti vesihöyryä, joka taas on harvinaisempaa Etelämantereen keskiosissa. Tässä suhteessa Etelämanner muistuttaakin Mars-planeettaa, jossa ei sielläkään kaasukehän CO2-lämmitys toimi edes 20-kertaisilla pitoisuuksilla maahan verrattuna. Vesihöyryä on niukasti Marsissakin.

Etelämantereen pinta-ala on maapallon pinta-alasta parisen prosenttia, joten kovin suuri vaikutus tuon mantereen ilmaston vakioitumisella ei kuitenkaan ole globaaliin tilanteeseen, vaikka koko manner olisi unohdettu laskelmista.

Tuosta tutkielman antamasta tiedosta tulee mieleen yksi ehdotuskin. Jos innokkaimmat ilmastonvakioijat asutettaisiin etelänavan ympäristöön, niin eikö silloin tyytyväisyys ihmiskunnassa lisääntyisi? Heillä olisi vakioiseksi ennustettu ilmastotulevaisuus jokapäiväisellä hiihtomahdollisuudella ja muut säästyisivät yli-idealistisilta vaatimuksilta, katujen tukkimiselta ja äärimmäisiltä ilmastohätätilapelotteluilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.