Pimeä juttu


Alkuräjähdysteoria on yksinkertaiselle mielelle vaikea pala (Linkki). Ainakin kun sen esittää, että ensin ei ollut mitään ja sitten se räjähti. Luoja materiaalisen maailmankaikkeuden ulkopuolisena tekijänä tuntuu helpommalta uskottavalta monellekin. Nyt kuitenkin helpotusta on tullut myös muille, kun fyysikko Tommi Tenkanen on esittänyt (Linkki), että pimeä aine oli ennen alkuräjähdystä. Että siellä oli alussa jotain ja sitten siellä tapahtui räjähdys.

Kosmologia ei kuitenkaan ole tämän jutun pääasia. Toteanpahan vain, että fyysikoista saa usein erilaisia ääniä ulos, jos heille kertoo, että kosmologia on  metafysiikan osa-alue (Linkki). Vaan pimeä aine tässä kiehtoo mieltä (Linkki). Jos pimeälle aineelle ja pimeälle energialla antaisi yhteisnimen tuntematon jutska, niin sitä on maailmankaikkeudesta enin osa nykytietämättömyyden valossa. Tämä taas voisi herättää levollisia ja levottomia ajatuksia, ihmisestä riippuen.

Esimerkiksi mistä tiedämme, ettei tuo tuntematon juttu vaikuta kaikkeen mitä näemme? Tähtitieteilijät kyllä esittävät, että vaikutus on näkyvää vain miljoonien valovuosien mittakaavassa, mutta entäpä jos sitä on harvakseltaan myös klimmpeinä, jotka aihettavat selittämättömiä asioita? Tähän yritän jotain vastata, vaikken voikaan vaihtoehtoa kokonaan kumota.

Mielestäni nykyteknologia todistaa, ettei pimeä aine aiheuta isoja yllätyksiä. Voitaisiin olettaa, että laskelmissa on pimeän aineen tasainen vaikutus tullut luonnonvakioiden kautta huomioiduksi, mutta tässä ei siis olisi kuitenkaan mitään yllätysmomenttia. Vaan kun teknologian laskelmat pitävät kohtuulisesti paikkansa, niin tuntemattoman jutun aiheuttamat haitat ovat ainakin harvinaisia. Sortuneille silloillekin on useimmiten löydetty jokin tunnettu syy. Pimeän aineen yllätysvaikutukset jäävät siis virhemarginaaliin, ilman todisteita. Laskelmilla, joissa ei erikseen ole pimeää ainetta huomioitu saadaan ennustekykyisiä tuloksia, eikä pimeän aineen mahdollinen lisääminen laskelmiin tarkentaisi niitä.

Mitä yllä sanoin teknologiasta, ei täysin päde ilmastoon ja ilmastotieteeseen. Siellä kun jää selittämätöntä osuutta enemmän, eivätkä ennusteet ole teknologian tasolla. Siltikin positiiviset havainnot puuttuvat, että pimeä aine selittäisi jotain ilmastosta. Alla vähän kuvitteelista keskustelua:

  • – Ne nämä helteet johtuvat siitä pimeästä aineesta.
  • – Mitenkä niin?
  • – No sehän on tuntematonta ainetta, jota on enemmän kuin mitään muuta, tottakait siitä ne kaikkia asiat johtuu.

Mielikuvistusta kiehtovaa on, että kaikkea ei vielä tiedetä. Silti aion nukkua hyvin, jos vaikka vähän tietämättömänä.

Linkkejä aiheeseen

https://www.ursa.fi/yhd/komeetta/esitelma/nevalainen.htm (Linkki) Päiväämätön esitelmäraportti, ehkä vuodelta 2006. On useampia havaintoja, jotka viittaavat pimeään aineeseen. Se ei siis ole ihan pelkästään yhden oudon ilmiön ad hoc pelastaja.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eskotnurminen/280102-pimea-aine-voi-olla-jumalan-nakymaton-valtakunta-ymparillamme/ (Linkki) Kommentti: Näkymätön maailman on tieteelle todellisuutta.

 

 

 

6 responses to “Pimeä juttu

    • Mielenkiintoinen artikkeli, joka oli jäänyt minulta huomaamatta (tai vaihtoehtoisesti dementia vei sen muististani). Yhteistä omaani oli ainakin tuo tyhjän räjähtämättömyysoletus.

      Tykkää

  1. Lee Smolin kirjassaan Kvanttipainovoima esittää, ettei ns tausta-avaruutta tarvita, kun maailmankaikkeuden rakennetta selitetään tuon teorian mukaan. Hänen mukaansa säieteoria sellaisen tarvitsee, ja sen aistii säieteoreetikon kirjasta Brian Greene: Kätketyt ulottuvuudet. Tavallaan maallikkona mielenkiintoista pohtia, että olisikin ”taustarakenne” eli pimeä energia(verkko), johon ”putkahtelee” erikseen, limittäin ja jopa päällekkäin erilaisia universumeja. –Aivovoimistelua dementian ehkäisynä tasamaan tallaajallekin (hymiö).

    Liked by 1 henkilö

  2. Näinpä. Jo kauan sitten, milloin lie, kuulin vaiko luulin jonkun fyysikon pohtineen jospa aine onkin tyhjyyttä ja tyhjä täyttä ainetta tai energiaa. Niinpä miekin olen aatellut että Big Bang oli, kun jokin pani omassa (yli)universumissaan ainetta kattilaan ja alkoi ’lämmittää’. Siitä seurasi höyrykuplintaa jonka me käsitämme Big Bangiksi. Meidän kiinteänä aineena tuntemamme onkin tyhjyyttä ja vastaavasti tyhjyys on tiivistä ainetta/energiaa. Näinkin päin vois asioita ajatella, jos haluaa. Ja kaikki laskelmat toimii yhtä hyvin toisin päin käännettyinä. Ei muuta kuin odottamaan, milloin ’lämmitys’ loppuu ja maailma taivaineen romahtaa niskaamme.

    Tykkää

    • Kommentoija Tanskasen käänteinen tyhjyys kolahtaa tajuntaani liikaa. Ehkä selviää minulle joskus.
      Taivaan(kannen) putoamistahan on pelätty jo pitempään, että ehkä siinä perää onkin?

      Tykkää

Jätä kommentti intrigööri Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.