Provokatiivinen ystävämme USA:sta eli Tony Heller on löytänyt arkistoidun uutisen siitä (Linkki), miten tornadot lisääntyvät ilmaston kylmetessä, jääkauden uhatessa. Taustalla tuossa uutisessa oli todellinen tapahtuma, ennätysmäinen tornadojen esiintyminen Pohjois-Amerikassa huhtikuun 3. ja 4. päivänä vuonna 1974. Samaan aikaan oli globaali ilmasto jäähtynyt jo vuosikausia. Kun uutinen julkaistiin arvovaltaisen Newsweekin tiedepalstalla, niin voinemme uskoa, että kyse on ollut ilmastotieteen valtavirran näkemyksestä. Nykyään ilmastotieteessä vähintäänkin spekuloidaan (Linkki), että globaali ilmaston lämpeneminen lisäisi tornadoja.
Tornadot eli trombit ovat suppeita ilmapyörteitä, kuten kuvasta 1 näkyy. Niillä ei muuten ole mitään tekemistä hurrikaanien eli syklonien kanssa, paitsi että ilmakehässä molemmat ilmiöt esiintyvät ja että suomenkielessä nimitystä pyörremyrsky käytetään molemmista. Nimitys tornado on käytössä USA:ssa, trombi taas Euroopassa.
Koska tornadot ovat hengenvaarallisia, niiden pelotevaikutuksen voi pyrkiä kytkemään erinäköisten syntien torjuntaan, vaikkapa hiilidioksidpäästöihin. Ilmastopelottelun voi toteuttaa valehtelemattakin, jos on taitava. Alla on kuvat 2 ja 3. Wikipedian esityksestä on poistettu vuotta 1976 edeltävä osa sillä perusteella, että tiedot ovat epätarkkoja. Tämä lienee hyväksyttävää. Mutta ettei kuvaajaa ole päivitetty moneen vuoteen, se ainakin sopii ilmastopelotteluun, koska esitys päättyy nousujohteisesti. Ellet tee parannusta ja maksa ilmastonvakiointimaksujasi, tornado tulee ja tappaa.
On hyvinkin mahdollista, että tornadoesiintymisten historiallinen nousutrendi vuosina 1950…1975 on samantapainen virhe kuin hurrikaanienkin tilastoissa on. Ennen satelliittiaikakautta vielä nykyistä isompi osa tornadoista jäi havaitsematta, kuten jäi osa merellisistä hurrikaaneistakin havaitsematta. Tästä taas päästään siihen, ettei tornadojen esiintymisessä lopulta olekaan kovin selvää nousutrendiä tai korrelaatiota paikallisilmaston lämpötilamuutokseen. Ennen asian varmistumista suosittelen joka tapauksessa väistämään tornadoja.
Linkkejä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Trombi_(py%C3%B6rremyrsky) Wikipedia-artikkeli tornadoista.
http://www.nssl.noaa.gov/education/svrwx101/tornadoes/ (Linkki) NOAA:n tornadosivu englanniksi.
https://wattsupwiththat.com/2017/04/05/global-warming-and-hurricanes-noaa-says-no-measurable-effect-yet/ (Linkki) Eipä sitä löydy hurrikaaneistakaan ilmastopelotteluun aineksia. Mitähän IPCC sanoo nyt?
USA:n storm event data 1950 – 2015 on vapaasti ladattavissa täältä:
https://www.ncdc.noaa.gov/stormevents/ftp.jsp
Tilasto ei ole luotettava heikoimpien tornadojen osalta koska tilaston alkuaikoina ei ollut käytettävissä doppler tutkaa, joka on mahdollistanut heikoimpien tornadojen luotettavan tilastoinnin.
Tästä syystä NOAA esittääkin tornadojen lukumäärän myös ilman heikoimpia tornadoja, Katso EF1+ ja F3+ kuvaajat täältä:
https://www.ncdc.noaa.gov/climate-information/extreme-events/us-tornado-climatology/trends
Tämän perusteella voimakkaimmat tornadot (F3+) ovat vähentyneet ja kokonaismäärässä (EF1+) ei ole nähtävissä trendia mihinkään suuntaan.
Miksi Wikipediassa annetaan väärä kuva asiasta ?
Miksi NOAA ei pyri oikaisemaan Wikipedian antamaa kuvaa asiasta ?
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos täydentävistä tiedoista.
TykkääTykkää
WUWT-sivuston vieraskirjoittaja Alberto Z. Comendador onkin näköjään tarkastellut tornadojen lisäksi muitakin sään ”ääri-ilmiöitä”. Korrelaatiota ei näyttäisi olevan hiildioksidipitoisuuteen tai lämpötilaan.
TykkääTykkää