Kuva 1. Erilaisia tuoreehkoja CO2:n ilmastoherkyysarvoja IPCC:n mukaan.
Ystävämme stevengoddard on mielestään saanut NASAn (jälleen) kiinni valehtelusta (Linkki). Tarkastelen tässä vain historiallista Rasoolin ja Schneiderin Sciencessä julkaistua tutkielmaa ”Atmospheric Carbon Dioxide and Aerosols: Effects of Large Increases on Global Climate” vuodelta 1971 (Linkki). Tutkijat saivat CO2:n ilmastoherkkyydeksi 0,8 °C:ta. Tästäkin johtuen he pitivät aerosolien suuremmaksi määrittämäänsä jäähdytysvaikutusta uhkatekijänä, joka voisi liipaista jääkauden alkamaan.
Kun huomioidaan se, että vuoden 1971 tietämissä hiilidioksidin ilmastoherkkyysarvio ei ollut ainakaan sen tarkempi kuin nykyään (Linkki), on stevengoddardin vaatimus, että NASAn pitäisi hirttäytyä sitoutua juuri arvoon 0,8 °C, mielestäni kohtuuton. Kuten kuvasta 1 nähdään, arviot vaihtelevat edelleen. Jopa 0,8 °C mahtuu hetkellisten herkkyyslukemien todennäköisyysalueen reunalle.
Ajatus suuresta ilmastosalaliitosta ei oikein minua viehätä, vaikken sitä ajatusta täysin pysty kumoamaankaan. Ennemmin ajattelisin niin, että paradigmaksi muodostunutta käsitystä tukeva tutkielma saa harvemmin niin tiukkaa virheiden tarkastelua kuin poikkevan tuloksen esittävä tutkielma. Toinen seikka on tutkieman merkittävyys. Merkittävyysasteikolla syöpä ja maailmanloppu ovat kärkipäässä. Jos näistä lähtökohdista tarkastellaan Rasoolin ja Schneiderin vuoden 1971 tutkielmaa, niin tuolloin ei vielä ollut kaiketikaan vakaantunutta paradigmaa ilmastonlämpenemisestä, joten voidaan pikemminkin ajatella, että tutkielma pääsi helpommin julkaistavaksi, koska se ei rikkonut paradigmaa. Nykyisin taas voisi tutkielmasta vaikenemista perustella myös nyt vallitsevalla paradigmalla, mutta toki tutkimuksen tekijöiden peruuttelut painavat vielä enemmän. Mitä merkittävyyteen tuli, tuo tutkielma sisälsi maailmanlopun ennusmerkkejä, joten sitä saattoi pitää merkittävänä.
Kuva 2. Ilmastoherkkyysarvio, jossa hiilidioksidipitoisuus logaritmisessa suhteessa lämpötilaan. Kulmakerroin = ilmastoherkkyys.
Että tulisi omaakin panosta annettua ilmastoherkkyyskeskusteluun, laadin kuvaajan 2. Siinä on käytetty prof. Lovejoyn käyttämää CO2:n logaritmista suhdetta lämpötilamuutokseen ”efektiivisessä herkkyysarvossa”, mutta onkin huomioitu koko CO2:n pitoisuusväli ilmakehässä ja käytetty arvioitua CO2:n kokonaiseristevaikutusta (=”kasvihuonevaikutus”). Näin saatu kahden pisteen CO2:n ilmastoherkkyysarvo on 0,9 °C, jota en pidä ainakaan olennaisesti huonompana arvona kuin Rasoolin ja Schneiderin saamaa arvoa. Koska logaritmi nollasta on virhearvo, alimpana laskennallisena CO2-pitoisuusarvona käytin 1 ppm, jota vastaava lämpötilanmuutos oli 0 °C. Tämä ei ole iso virhe, eikä ainakaan ole pienentämässä saatavaa herkkyysarvoa. Itseasiassa saamani lukema on yläraja-arvio CO2:n ilmastoherkkyydelle, jos logaritminen riippuvuus pätee koko pitoisuusalueelle. En ole kattavasti tarkistanut, olisiko joku muu ehtinyt ennen minua esittää samaa menetelmää, mutta ainakaan Schneiderin tutkielmassa vuodelta 1975 ei esiinny samaa numeerista lukemaa. Pahoittelen jo etukäteen mahdollisesti virheellistä menetelmääni, joka samalla saattaa kyseenalaiseksi prof. Lovejoyn menetelmän laajemman käyttökelpoisuuden.
Linkkejä
http://vademecum.brandenberger.eu/pdf/klima/rasool_schneider_1971.pdf (LinkkiPDF) Rasoolin ja Schneiderin artikkeli vuodelta 1971 skannattuna.
http://journals.ametsoc.org/doi/pdf/10.1175/1520-0469%281975%29032%3C2060%3AOTCDC%3E2.0.CO%3B2 (LinkkiPDF) Schneiderin artikkeli vuodelta 1975, jossa käsitellään myös aiemman tutkielman (vuodelta 1971) mahdollista virhettä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Schneider#Early_work (Linkki) Wikipedian artikkeli Schneiderista.
http://www.int-res.com/articles/cr/10/c010p069.pdf (LinkkiPDF) Idso (1998) saa havaintopohjaiseksi ilmastoherkkyydeksi arvon 0,4 °C.
https://www.aip.org/history/climate/bib.htm (Linkki) Aakkostettu luettelo n. 2500 ilmastotutkimuksesta. Ei sisällä ylläolevaa Idson tutkielmaa.
Roskasaitti 