HeSa uutisoi, miten Kalifornian maastopalot ovat ilmastonmuutoksen seurausta (Linkki). Yksittäistapauksissa globaalia ilmiötä on aina vähän vaikea saada kiinni, mutta tässä tapauksessa pidän ilmastonmuutoksen syyllisyyttä vähintäänkin aiheellisena epäilyksenä. Samassa yhteydessä kerrotaan, että Suomessakin metsäpaloriski on kasvamassa ilmastonmuutoksen seurauksena. Kuva 1 näyttäisi ehkä tukevan tätä käsitystä.
Kaliforniassahan oli pitkähkö kuiva kausi jokunen vuosi takaperin, josta seurauksena siellä on ollut paljon pystyynkuolleita puita (Linkki). Maastopalo vähentää näitä keloja varsin tehokkaasti, ellei ihmistoimin tilannetta ehkäistä ennakolta.
Oma käsitykseni menossa olevasta ilmastonmuutoksesta on sellainen, että ilmastovyöhykkeet siirtyvät kohti pohjoista. Tällöin aiemman kuivan vyöhykkeen pohjoisrajalla metsäpaloriski kasvaa, koska siellä on vielä jotain, mikä voi palaa. Eihän hiekka-autiomaassa ole maastopalojakaan. Nämä Kalifornian palot näyttäisvät sopivan tähän ”ilmastomalliini”. Toki Kaliforniassa on aiempina vuosisatoina ollut vielä pitempiäkin kuivia kausia, että myös paikalliset alueilmastomuutokset tuottavat miltei saman tuloksen.
Etsin mm. Wikipediasta pitempiaikaista kuvaajaa Suomen metsäpaloista, koska muistini mukaan paloalat olivat vähentyneet merkittävästi. Kuvan 1 aineistolähteenä mainitusta Pronto-aineistosta ei ollut vapaasti saatavilla kuin muutama viime vuosi, joista palaminen näytti lisääntyvältä metsissämme.
Lopulta löysinkin yhden luotettavalta vaikuttavan lähteen (LinkkiPDF), josta kuva 2. Vaikka kyse kuvaajassa on ”vain” valtion mailla tapahtuneista metsäpaloista, pinta-alat ovat olleet menneinä vuosikymmeninä jopa kymmenkertaisia nyt ennustettuihin lisääntyviin metsäpaloihin verrattuna. Jos ainoa syy olisi ilmasto, niin silloin se olisi rajusti vähentämässä metsäpaloja meillä.
Vaan maastopaloissa on hyvin paljon kyse ihmisen toiminnasta niin ennaltaehkäisyssä kuin palojen sytyttämisessäkin. Siksikään ilmastonmuutos ei voi selittää kaikkea havaittavaa ainakaan asutuilla alueilla. Suomessahan metsänhoito on maailman huippua ja metsään perustuva toiminta on yksi taloutemme tukijaloista. Meillä ei ole varaa polttaa metsiämme edes sitä mitä Ruotsissa on tapana. Tätä pidän hyvänä kaikkien kannalta.
Kirjoitin CO2:n vaikutus kasvien ravintopitoisuuteen väitteen, joka sopii sekä viljan kasvun, että metsien kasvun (ja metsäpalojen määrän) analysointiin vuosittaisten sademäärien perusteella:
”Sademäärä säilyy vuositasolla ennallaan”, ilmaston muuttuessa. …
Tämä ihmeellinen muuttumattomuus ei voi perustua pelkästään toteamukseen ”sateettomien jaksojen kestoajan lisääntymisestä”
Väitin siis, että vuositasolla sademäärä voi pysyä (esim. suomessa, tai jossain päin maailmaa) ennallaan, mutta siitä huolimatta kuivien jaksojen pituus voi vuoden sisällä kasvaa niin pitkäksi, että viljasato pienenee, ja ääritapauksessa jopa puut kuolevat pystyyn, kuten Risto kirjoitti:
”Kaliforniassahan oli pitkähkö kuiva kausi jokunen vuosi takaperin, josta seurauksena siellä on ollut paljon pystyynkuolleita puita”
Väitteeni ja pointtini siis on, että kun vuositasolla katsoo sademääriä, niin kaikki näyttää olevan hyvin!
Mutta kun katsoo vuoden sisällä kuivien ja sateisten jaksojen jakaantumista, niin silloin voi huomata, että kaikki onkin päin p:tä!
Perustan edellisen mielipiteeni ajatukseen, joka käsittääkseni on ilmeinen ja laajasti hyväksytty fakta:
”Ihmisperäisen ilmastonmuutoksen vuoksi sään ääri-ilmiöt tulevat yleistymään”
Ilmaston ei siis tarvitse lämmetä yhtään nykyisestä, riittää että sään äärimmäiset vaihtelut yleistyvät epänormaalin suuriksi, jolloin ruuan hinta kääntyby nousuun, josta tietenkin aiheutuu elintason laskun myötä kapinoita, sotia ja levottomuuksia (vrt. ns. arabikevään levottomuuksien käynnistymiseen riitti länsimaissa suht. huomaamattomasti ohi mennyt ruuan hintojen nousu).
Lähi-idän levottomuuksista seurasi kansainvaellus, joka nyt uhkaa hajottaa (viiveellä) koko EU:n, ja sitä myöten estää myös tehokkaat kansainväliset toimet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
Näinollen, ilmastonmuutoksen aiheuttamat suht. pienetkin vaikutukset ruuan maailmanmarkkinahintaan voivat tönäistä liikkeelle ns. dominoefektin, joista aiheutuukin sitten moninkertaisesti suuremmat ja tuhoisammat epäsuorat vahingot!
TykkääTykkää
Voisitko Risto Jääskeläinen kertoa, miksi sinulla on niin kova tarve blogata harva-se-päivä aiheista ”Ilmasto, Ilmastonmuutos, Ympäristö”, vaikka havaintojeni mukaan tietämyksesi ja ymmärryksesi niistä on melkoisen heikko? Agendanasi näyttää olevan ennen kaikkea kiistää kaikki tieteellinen tieto aiheesta, esitellen aina jotain muista roskablogeista löytämääsi tieteenvastaista huuhaa-roskaa ja propagandaa. Ja samalla esitellä omaa täydellistä ymmärtämättömyyttäsi ja jonkinlaista omituista kielteistä suhtautumistasi aiheeseen liittyvään tieteeseen, josta suorastaan myötähäpeää synnyttävä esimerkki oli postauksesi ”Valeuutinen merien 60% lämpeämisestä kumoutuu”, jossa väitit tiedeuutista valeuutiseksi pelkästään siksi, että et ymmärtänyt sitä.
Kaikkien tiedelähteiden mukaan ihmisen itsensä aiheuttama ilmaston lämpeneminen on yksi suurimmista tai ehkä jopa suurin lähitulevaisuuden uhka ihmiskunnan ja luonnon hyvinvoinnille, ympäristölle, biodiversiteetille jne. Vihaatko sinä Risto Jääskeläinen ihmiskuntaa, luontoa, planeettamme hyvinvointia jne., vai mikä ihme on tarkoituksesi?
TykkääTykkää
Yksi motiivini on pelottelun vaikutusten torjunta. Säikähtäneet ihmisethän saadaan tekemään jopa itselleen vahinkoa jne. Tietämättömien valistamisestahan tässä on myös pitkälti kyse. En vaan arvannut, että pitäisi alkaa valistamaan myös lukutaidottomia.
TykkääTykkää
Risto kommentoi Jorman tekemää ”Argumentum ad auctoritatem” -virhettä ”Argumentum ad hominem” -virhettä käyttämällä: ”En vaan arvannut, että pitäisi alkaa valistamaan myös lukutaidottomia.”
Kun seurataan virheketjua takaperin virhe virheeltä aina alkuvirheeseen saakka, niin löytyy lopulta se alkuperäinen virhelähde, josta tämä koko onneton tapahtumaketju lähti alunperin liikkeelle. Mikä oli siis kaikkein ensimmäinen virheen lähde ?
Reality check: Alkuperäinen virhe oli Jorman ”hohhoijaa” -reaktio, jonka hän saa, kohdatessaan ilmastodenialismia (esim. lainatun tekstin URL:ssa).
Jorma kirjoittaa twitterin esittelytekstissään:
”Tutkin ja ihmettelen ilmastodenialismia.”
Jos minä olisin twitterissä, niin kirjoittaisin esittelytekstiini:
”Tutkin ja ihmettelen ihmisten reaktioita innostuneella ja kiinnostuneella otteella! Reaktioiden maailma on hyvin laaja, kiehtova, hämmästyttävä, monimutkainen ja ihmeellinen!”
TykkääTykkää
” Vihaatko sinä Risto Jääskeläinen ihmiskuntaa, luontoa, planeettamme hyvinvointia jne., vai mikä ihme on tarkoituksesi?”
Niinpä niin. Ainoa syyhän miksi joku voisi olla skeptinen, on luonnollisesti koska henkilö on läpeensä paha. Tämä on valitettavasti yleistä koko ilmastokeskustelussa ja osoittaa miten paljon mätää siinä on. Kaikki vähäänkään eri mieltä olevat leimataan paholaisiksi ja itseään pidetään valistuneena. Ne tutkijat, jotka eivät heti ole ennustamassa täydellistä katastrofia, eivät ole ”oikeita tutkijoita”.
Maapallo on kestänyt jääkausia, ilmastonmuutoksia, asteroideja ja ties mitä. En ole itse huolissani siitä. Olisihan se uskomatonta, jos ihmiskunnasta todella olisi tullut luonnonvoimia mahtavampi, mutta en ole vakuuttunut. Maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha ja ihminen 200 000-300 000. Sivilisaatio on muutama tuhat vuotta vanha ja teollinen vallankumous alkoi 200 vuotta sitten. Tuolla mittapuulla emme ole yhtikäs mitään. On ristiriitaista miten kehumme luontoa ja elämää kestäväksi ja sitkeäksi, mutta samaan aikaan pidämme sitä kiinalaisena posliinikauppana, joka särkyy heti kun vähän potkaisee. En usko, että pystyisimme tuhoamaan maapalloa vaikka yrittäisimmekin, ja emmekä pystyisi pelastamaan sitä jos se todella olisi pulassa. Luontoäiti osaa tuhota rakkaan pallomme itsekin.
Mielestäni ihmiskunnalle paljon suurempi ongelma on se vanha kunnon köyhyys, joka on tappanut satoja miljoonia tuhansien vuosien ajan, ja joka on vieläkin ongelma miljoonille vaikka edistystä asiassa on tapahtunut huomattavasti. Ilmastohan ei ole luonnostaan meille turvallinen vaan vaarallinen, ja me teemme siitä kekseliäisyydellä meille turvallisen. Köyhät ihmiset myös välittävät vähemmän ympäristöstä, josta luonnosta huolissaan olevien rikkaiden länsimaalaisten kannattaa muistaa.
TykkääTykkää
”Sivilisaatio on muutama tuhat vuotta vanha”
Kyllä, ja ilmasto on ollut hyvin vakaa koko sen ajan.
”teollinen vallankumous alkoi 200 vuotta sitten”
Kyllä, ja se on nyt suistanut ilmaston lämpenemään sen vakaan ja turvallisen vaihteluvälin yli, tähän mennessä jo hieman ja meidän lastemme / lastenlastemme elinaikana ehkä reilustikin. Siitä minä ja suurin osa muistakin ihmisistä on huolissaan, ei miljoonien vuosien takaisista lämpötiloista.
Eikä ihminen toki pysty maapalloa tuhoamaan, mutta itsensä kyllä ja siinä sivussa paljon muitakin eliölajeja.
TykkääTykkää
Hohheli, sinä jaksat jakaa tuota Marcott käyrää joka puolella. Ymmärrätkö että siinä käytettävät menetelmät ovat huonoja. Aluksi käytetään 300v tasoitusta ja sen jälkeen 10v tasoistusta. Eli käyrä toistaa lätkämailoja datasta, jossa lätkämailoja ei edes ole :
Ilmasto ei ole tällä hetkellä lähimainkaan niin lämmin kuin edes keskiajan lämpökaudella. Tätä käsitystä että nykyhetki on lämpöisempi kuin keskiajan lämpökausi levittää hyvin pieni alarmistimainen tiedemiesjoukko. Enemmistö geologeista ja dendrologeista on eri mieltä asiasta kuin IPCC:tä lähellä olevat tutkijat, jotka julkaisevat heikkolaatuista proxytiedettä.
TykkääTykkää
Ainoa asia mitä en ymmärrä on tuo sinun peikko loputon denialismihörhöilysi ja valehtelusi. Kaikkien maailman paleoklimatologien tekemien kaikkien tutkimusten mukaan globaali ilmasto on nykyään lämpimämpi kuin keskiajan lämpökaudella (joka oli vain pohjoisen pallonpuoliskon osan ilmiö) tai yleensäkään viimeiseen kymmeneen tai sataan tuhanteen vuoteen, ellei jopa miljooniin.
Linkittämäsi climateaudit on tunnettu denialismiroskaa suoltava roskablogi.
TykkääTykkää
Täsmennän vielä hieman, jotta kenenkään ei tarvi alkaa halkomaan hiuksia: Joidenkin tutkimusten mukaan edellisen interglasiaalin aikana YLI 100 tuhatta vuotta sitten oli hetkellisesti ehkä hieman lämpimämpää kuin nykyään, mutta se ei tietenkään ollut ihmisen aiheuttamaa. Ja silloin esimerkiksi meren pinta oli useita metrejä nykyistä korkeammalla. Nyt ollaan menossa kohti samanlaista tilannetta, ja todennäköisesti vielä sen ylikin, ja tällä kertaa todellakin ihmisen aiheuttamana. Siinä tämä nykyinen ongelmamme, joka ei mene pois sen kieltämällä ja linkittämällä heikkotasoisiin blogeihin.
TykkääTykkää
Hohheli enpä usko että peikko taitaisi valehdella vain sinä valehtelet loputtomasti mutta miksi. Ilmasto Kylmenee, merenpinta laskee ja jäätiköt laajenee ihan riippumatta valehtelustasi
TykkääTykkää
Peikolle tiedoksi (taas kerran), että kaikkien maailman paleoklimatologien tekemien kaikkien tutkimusten mukaan globaali ja myös pohjoisen pallonpuoliskon ilmasto on nykyään lämpimämpi kuin keskiajalla ja ainakin sataan tuhanteen vuoteen.
Mitään samanaikaista globaalia ”keskiajan lämpökautta” ei ole ollut olemassakaan, vain pientä vaihtelua eri puolilla maapalloa eri aikoina. Tuonne on kerätty lukuisia tieteellisiä vertaisarvioituja tutkimuksia aiheesta:
TykkääTykkää
Hohheli tämä käsitys että nykyaika on keskiaikaa lämpöisempi tuli vuoden 2001 paikkeilla kun Lätkäjengi halusi päästä keskiajan lämpökaudesta eroon. Ja lopeta tuo valehteleminen ja epätieteellinen keskustelusi että lämpö ja kylmät jaksot ovat paikallisia. Keskiajan lämpökausi oli globaali ilmiö, tässä linkkejä useisiin vertaisarvioituihin papereihin ympäri maapalloa :
http://pages.science-skeptical.de/MWP/MedievalWarmPeriod.htmx
Sinun on ymmärrettävä että maapallon merivirtajärjestelmä ja tuulijärjestelmä huolehtii siitä ettei ole olemassa mitään lokaaleita lämpenemisiä vaan kaikki ovat globaaleita.
Esimerkkinä AMO-sykli, joka vaikuttaa koko pohjoisella pallonpuoliskolla, vaikka se on Atlantin sykli :
Esim. Hawajilla oli myös 1930-luvulla hyvin lämmintä ja kylmempää sen jälkeen kun Atlantti viileni :
Tuo sinun ja lätkäjengisi propaganda on epätieteellistä ja vastaan fysikaalisia lämmönsiirron lakeja ja tuulijärjestelmää ja merivirtajärjestelmää. Ei ole olemassa lokaaleita ilmastonmuutoksia 100 vuotisissa tai 1000 vuotisissa aikaskaaloissa.
TykkääTykkää
Testaan vaan, että voiko täällä todellakin nimitellä anonyyminä toista keskustelijaa valehtelijaksi ilman mitään perusteluja tai käyttämällä lähteenä jonkun kotisivua. Ja että meneekö kommentti heti läpi vai vasta esimoderoinnin jälkeen.
Eli siis vain ”peikko763” täällä valehtelee.
Enkä edes esitä tätä väitettä ilman vakuuttavaa todistusaineistoa. Tässä pari linkkiä, joiden mukaan mitään globaalia keskiajan lämpökautta ei ole ollut:
https://phys.org/news/2015-12-undercuts-idea-medieval-period-global.html
https://www.ipcc.ch/ipccreports/tar/wg1/070.htm
TykkääTykkää
Keskustelulla näyttää olevan taipumusta ohjautua yleisemmälle ilmastokeskustelun tasolle. Aloitukseni koski maastopaloja ja sitten sitä, ettei niiden yleisyys ole mitenkään erinomainen mittari ilmastonmuutoksesta, koska inhimillisiä tekijöitä on runsaasti.
Lisäys klo 18.30: Nyt näkyi valehtelusyytöksiä esittäneetkin pahentuneen valehtelusyytöksistä. Poistin tai siirsin hyväksyntää odottamaan sellaisia viestejä, joissa huomasin valehtelusyytöksiä kanssakeskustelijoita kohtaan.
TykkääTykkää
Miksi nimimerkit ”Jani Talvensaari” ja ”peikko763” saavat nimitellä minua valehtelijaksi täysin aiheettomasti ja perusteettomasti, viimeksi mainittu jopa anonyyminä puskista huudellen? Miksi nimimerkki ”Jani Talvensaari” saa samalla valehdella itse todella törkeästi, kuten myös peikkotrolli?
Tässä blogissa jotkut kommentoijat näyttävät olevan tasa-arvoisempia ja etuoikeutetumpia kuin toiset.
TykkääTykkää
Tiedoksi Hohhelille että tuo paperi minkä linkkasit on täyttä roskaa. Nykyisin puita ei kasva alueilla nykyään Tuntureilla missä ennen kasvoi puita :
Ja näin sanoo ammattilainen dendrologi.
Älä jaksa postaa minulle propagandaa että nyt olisi lämpöisempää kuin keskiajan lämpökaudella, jos et itse edes vaivaudu lukemaan minun linkkejäni.
Teet Hohheli parhaillaan argumentointivirheitä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem
Enkä ruoki Trollia lisää, koska olet pelkkä trolli, etkä keskustele ollenkaan aiheesta. Tarkoituksesi on vain trollata täällä.
TykkääTykkää
Ai että minä teen argumentointivirheitä? Vaikka Peikko itse väitti lukuisia vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia globaalista ja pohjoisen pallonpuoliskon olemattomasta keskiajan lämpimästä jaksosta roskaksi, ja kuvitteli todistavansa sen siirtymällä esittelemään tuhansia vuosia vanhempia pienen Suomen lämpötiloja, metsäntutkijoiden mielipiteiden perusteella, joista on irtisanoutunut jopa heidän työnantajansa.
”Metla sanoutuu irti tutkijansa ilmastopuheista”
https://yle.fi/uutiset/3-5293070
Kyllä siellä tuntureilla kasvaa puita taas lähitulevaisuudessa, jopa entistäkin korkeammalla ja entistäkin pohjoisempana, ne eivät vaan ole ehtineet vasta sadan vuoden lämpenemisen aikana vielä siirtyä sinne satoja kilometrejä.
TykkääTykkää
Hohheli, jälleen et perustele mitenkään niitä papereita vastaan mitä sinulle jo laitoin, vaan kiemurtelet ja kiertelet ja kaartelet ja yrität vaihtaa puheenaihetta kuten aina.
TykkääTykkää
Mitä ”papereita” peikko tarkoitat? En ole huomannut sinun laittaneen tähän ketjuun mitään muuta kuin linkkejä johonkin mielipideblogiin, Youtubeen ja Wikipediaan.
TykkääTykkää
Täällä on vaikka kuinka moneen vertaisarvioituun tieteelliseen proxyyn linkki:
http://pages.science-skeptical.de/MWP/MedievalWarmPeriod.htmx
Jotka osoittavat, että keskiajan lämpökausi oli maailmanlaajuinen eikä paikallinen.
TykkääTykkää
Peikko, olen kertonut sinulle jo moneen kertaan aikaisemminkin, että tuossa ikivanhassa linkissäsi ei ole mitään ”papereita” vaan pelkästään suttuisia kuvaajia, joiden mukaan mitään samanaikaista maailmanlaajuista keskiajan lämmintä kautta ei ole ollut olemassakaan, vaikka se jotain muuta yrittää sinulle uskotella.
Lisäksi koko roskan taustalla on ExxonMobilin rahoittamana sen propagandaa levittävä lobbaaja co2science eli Center for the Study of Carbon Dioxide and Global Change.
https://www.sourcewatch.org/index.php/Center_for_the_Study_of_Carbon_Dioxide_and_Global_Change
https://exxonsecrets.org/html/orgfactsheet.php?id=24
Miksi minun peikko piti kertoa tämä kaikki taas kerran sinulle? Laitan tämän nyt talteen, niin pääsen seuraavalla kerralla helpommalla.
TykkääTykkää
Hohheli, tuo väitteeesi ei pidä paikkaansa. Klikkasin yhteen paperiin tuolla sivulla, jonka sinulle antoin aukeaa tämä sivu esim. Kiinasta :
http://pages.science-skeptical.de/MWP/Zhang-2008.html
Joka osoittaa, että Kiinassakin oli paljon lämpöisempää kuin nykyään Keskiajan Lämpökaudella. Tuolla sivulla on linkki vertaisarvioituun paperiin tuosta :
Kuten arvasinkin, et edes katso niitä linkkejä joita sinulle linkataan, vaan jälleen yrität vaihtaa puheenaihetta. Pysy aiheessa Hohheli.
TykkääTykkää
Minulle on Hohheli aivan sama kuka rahoittaa ja kenen tutkimuksia. Se että joku tutkimus näyttää jotain, sillä ei ole mitään merkitystä kuka on sen rahoittaja. Sinun pitää osoittaa itse tutkimus vääräksi jos haluat olla uskottava keskustelija. Se että vaihdat puheenaihetta ei nosta uskottavuuttasi.
TykkääTykkää
Hohheli vilkaisin noita papereita joita linkkasit. Moni on siellä mm. Mannin tekemiä. Manni on täysi roskatutkija. Ja jääynyt monta kertaa tutkimustulosten vääristelystä kiinni. :)
Sitäpaitsi et millään tavalla osoittanut noita papereita vääriksi mitä minä sinulle linkkasin.
Mannin lätkämailat on murskattu huuhaaksi monta kertaa :
https://climateaudit.org/?s=Mann
TykkääTykkää
Michael Mann ei ole ikinä jäänyt kiinni mistään vääristelystä. Hän on yksi maailman arvostetuimmista ilmastontutkijoista, ja esimerkiksi Twitterissä seuratuin ilmastontutkija. Eli taidan nyt kuitenkin luottaa enemmän häneen kuin johonkin anonyymiin peikkotrolliin.
TykkääTykkää
Hohheli ihan hyvä vitsi sinulta.
Manni on jäänyt kuitenkin kiinni siitä, että tekee lätkämailoja datasta, jossa ei ole edes lätkämailaa. Tai hänen johtamissa tutkimuksessa kuten Jamalissa:
http://lustiag.pp.fi/ClimateFromTreeRings_gb.htm
Tai Korttajärven lämpötilaproxyssä on ongelmia
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/11/17/ilmastokatastrofi-peruutettu-kasikirjoitus
Koitappa tieteellisesti argumentoiden perustella miksi nuo Mannin tutkimukset olisi hyviä.
TykkääTykkää
Peikko huonoja vitsejä sinulta. Mannin ”lätkämailan” on vahvistanut lukuisat muutkin tutkimukset. Kaikki maailman paleoklimatologit ovat yksimielisiä aiheesta. Laitoin jo linkin useisiin vertaisarvioituihin tutkimuksiin, ja googlettamalla löydät takuulla itse lisää, esimerkiksi hakufraasilla ”pages 2k”.
TykkääTykkää
Hohheli, älä vaihda puheenaihetta. Osoita minulle että Mannin lätkämaila on totta ja nuo 2 edellistä tutkimusta, mitä esitin sinulle.
TykkääTykkää
Eiköhän peikko sinun tehtäväsi ole todistaa omat omituiset väitteesi. Mutta aina on jäänyt todistamatta, pelkkää loputonta turhan huutelua vaan.
TykkääTykkää
Hohheli kiemurtelee ja kaartelee kun sinulle esitetään kysymyksiä.
Merkki siitä että et tiedä asioista, sinulla ei ole kompetenssia sanoa mikä proxy on oikea.
TykkääTykkää
Kehotan Hohheli jälkeen sinua siihen, että sinulla on nyt todistustaakka. Älä vaihda puheenaihetta.
TykkääTykkää
Linkkaa minulle pages2k tutkimus, joka sinusta on hyvä, se on eripuheenaihe. Minusta niistä mikään ei ole hyvä tutkimus.
TykkääTykkää
Tietenkään ne tutkimukset eivät ole sinulle peikko mieluisia, koska ne osoittavat sinun olleen aina väärässä. Ja googleta ihan itse vaan.
TykkääTykkää
Esität jälleen väitteitä, joille ei ole mitään perustelua. Ne eivät osoita yhtään mitään, ennenkuin linkkaat minulle pages2k tutkimuksen ja katsotaan se tässä läpi.
Pelkäätkö linkata sellaista tänne, kun kiemurtet, kaartelet ja väistelet itse puheenaihetta ?
TykkääTykkää
Hohheli, tutkimus jota et linkkaa tänne ei osoita yhtään mitään.
TykkääTykkää
Hohheli Kerrotko vielä miksi kiemurtelet ja väistelet kun Peikko esittää kysymyksiä sinulle, miksi et vastaa niihin kunnolla. Miksi et linkkaisi sitä tutkimusta mitä Peikko pyytää sinulta.
TykkääTykkää
Pages2k uusinkin versio luo edelleen lätkämailaa satunnaisestakin datasta. Mutta sitä ei Mann eikä IPCC-mielisten paleoklimatologia”yhteisö” tunnu ymmärtävän.
TykkääTykkää
Mutta entäs jos he ymmärtävätkin enemmän ja paremmin kuin sinä? Pitäisin sitä jopa todennäköisempänä vaihtoehtona. Paitsi jos sinä Juho Akola olet erittäin pätevä ja heitä pätevämpi paleoklimatologi. Oletko?
TykkääTykkää
Hohhelilla jälleen henkilöön menevää kommenttia. Sinulla ei ole mitään mikä liittyisi itse asiaan.
Kuten aina samaa.
TykkääTykkää
Ei mitään uutta auringon alla siis
TykkääTykkää
Eipä näy Juho Akolan vastausta. Eli olettaisin veikanneeni oikein, että hän ei ole laajan kansainvälisen Pages2k-ryhmän asiantuntijoita pätevämpi paleoklimatologi. Ja vielä vähemmän ovat nuo pari muuta lapsellista itkijää tuossa yläpuolella.
TykkääTykkää
Minua ei Jorma kiinnosta päivystää yhtä blogia päivästä toiseen siltä varalta, että joku on tänne vastannut. Nyt kun tulin katsomaan mitä tänne on kirjoitettu, niin vastauksistahan löytyi heti kaksi argumentointivirhettä, mutta ei yhtään asiaa: Eli ad hominem sekä argumentum ad auctoritatem.
Tässä ei ole kyse paleoklimatologiasta, vaan ihan tilastomatematiikasta. Tässä selvitys niille, ketä asia oikeasti kiinnostaa: https://climateaudit.org/2018/10/24/pages2k-north-american-tree-ring-proxies/
Tiedän jo ennalta, että ”vitun denialisti” ja ”roskablogi” tyyppistä käsienheiluttelua ja henkilöön käymistä vastaat tähän kumminkin, eli en jää edelleenkään päivystämään mahdollisia vastauksiasi.
TykkääTykkää
Eli edelleenkin veikkaukseni oli oikein. Sinun Juho Akola ”tietämyksesi” aiheesta perustuu vain heikkotasoisen blogin roskaan. Tämä selvä.
TykkääTykkää
Tehdäänpäs vielä pieni yhteenveto: Nimimerkki ”peikko763” postasi ikivanhan linkin ExxonMobilin tuottamaan propagandaan, jossa kirsikanpoiminnalla on yritetty todistaa jotain ”keskiajan lämmintä kautta”, vaikka tarkemmin katsomalla mitään samanaikaista globaalia keskiajan lämmintä kautta ei aineistosta löydy, ja vielä vähemmän huomioimalla myös kirsikanpoiminnasta pois jätetyt muut aineistot.
Minä postasin linkin lukuisiin paljon uudempiin vertaisarvioituihin tieteellisiin tutkimuksiin, joiden mukaan mitään samanaikaista globaalia keskiajan lämmintä kautta ei ole ollut olemassakaan.
Joten mikä ihme on muka ongelma? Miksi tästä aiheesta pitäisi kinata loputtomasti?
Ja vielä aloituksen aiheeseen liittyen, kaikki Kalifornian metsäpaloista puhuneet ja twiitanneet ilmastontutkijat ovat olleet hyvin yksimielisiä siitä, että ilmastonmuutoksen aiheuttama alueen lämpeneminen ja kuivuminen on ollut merkittävä osasyyllinen.
TykkääTykkää
Kyllä Hohheli ilmasto kuivenee silloin kun se kylmenee. Kylmä ilma sisältää kosteuttakin vähemmän kuin lämmin. Hohheli miksi myöskin jatkuvasti vaihtelet puheenaihetta kun sinulta kysytään asioita. Keskiajalla oli nykyistä lämpimämpää ja 1930-luvulla.
TykkääTykkää
Ei ollut.
Miksi blogin ylläpitäjä julkaisee tuollaisia selkeitä valheita? Ja peikon sekä tämän Talvensaaren loputonta inttämistä?
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Metsäkadosta | Roskasaitti·