Suomessa on hyvä ilmanlaatu


Phys.org uutisoi globaalista ilmanlaatututkimuksesta (Linkki). Tutkimuksen tulos oli (Linkki), että miltei kaikkialla maailmassa PM2,5-pienhiukkaspitoisuus ylittää WHO:n normin. Tutkielmassa näkyvissä kartoissa Suomen ilmanlaatu vaikuttaa hyvältä muuhun maailmaan verrattuna. Toki sitten näkyy sekin, että havaintopisteet ovat epätasaisesti maapallolle jakautuneita ja esimerkiksi Grönlannin hiukkasmäärät taitavat olla kartalla tietokoneen arpomia.

Helsingin alueelta saadut tuoreet mittaustulokset viittaavat siihen (Linkki), että pienhiukkasia on enemmän siellä, missä on enemmän helsinkiläisiä, kun Luukissa ei pitoisuudet ole korkeita. Ilmatieteenlaitoksen tulokset vahvistavat päätelmääni (Linkki). Samalla tuosta aineistosta näkyy, että Suomessa kehitys on mennyt vuosien saatossa parempaan ilman pienhiukkaspitoisuuksien osalta.

Kuva 1. Kuvankaappauslähde: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/pienhiukkaset-ilmansaasteena

Puun polttaminen tulisijoissa harvaan asutuilla alueilla olisi nähtävä luonnollisia metsäpaloja osaltaan korvaavana toimintana, mutta kaupunkimaisilla omakotialueilla tilanne saattaa olla vähän toinen ja myös hengitysilman laatu voi kärsiä. Pienhiukkasten hyöty luonnolle on kaiketi paljon vähäisempää kuin välttämättömän hiilidioksidin antama hyöty. Ainakaan en ole törmännyt tutkimuksiin hiukkaspäästöjen hyödyistä luonnolle, mutta syynä voi olla tutkimuksen ongelmakeskeisyyskin.

Linkkejä

https://yle.fi/a/3-10653271 (Linkki) Saunakiuasjuttu Yleltä vuodelta 2019

https://rakennusmaailma.fi/puunpoltolle-tarvitaan-nopeasti-puhdistustekniikoita/ (Linkki) Vuoden 2021 TM on huolissaan Suomen ilmanlaadusta, jonka sanotaan olevan ”jokseenkin maailman puhtain hengitysilma.”

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/abeed1f5-fe8d-4f76-aa03-b5b44cc219a6 (Linkki) IL vuoden 2022 kesällä oli sitä mieltä, että puusauna pilaa ilmaa yhtä paljon kuin helsinkiläiset.

Advertisement

2 responses to “Suomessa on hyvä ilmanlaatu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.