Atlantin hurrikaanikausi 2022


Uskallan tehdäkin jo näin joulukuun alkupäivinä Atlantin tämän vuoden hurrikaanikauden loppuraportin, kun mitään uusia alkuja ei Atlantilla näy linkkipalstani kuvallisessa linkissäkään. Virallisestihan kauden viimeinen päivä toki oli jo 30.11., mutta kaikki hurrikaanit eivät ole siitä aina ottaneet onkeensa.

Kuva 1. Hurrikaaniveikkauksia ja lopputulos kaudelta 2022.

Perinteinen hurrikaaniveikkaustaulukko on näkyvissä kuvassa 1. Oma veikkaukseni on vakioinen vuodesta 2014 alkaen, perustuen ääriarvojen keskiarvoon, siis (max+min)/2 ja väliksi sitten 20% vaihtelu suuntaansa. Muut veikkaukset ovat sitten Wikipediasta (Linkki), rajoittuen ajallisesti kesäkuun alkupäiviin. Virhesumma tulee sitten kullekin veikkaajalle ka-sarakkeista itseisarvojen summana. Näkyy olevan PSU-veikkaustoimisto, joka ei ole eritellyt myrskyluokkia, niin tulee turhan iso virhe sille. Vaan ei sitä nyt oikein voi merkitä tässä 1:ksi, jos tulosta verrataan muihin. Parhaiden PSU:n osuvuus näkynee ”Nimettyjen myrskyjen” virhesarakkeesta verrattuna muihin samassa sarakkeessa. Pronssimitalin arvoinen veikkaus PSU:lta tässä alalohkossa. Yleisesti paras veikkaaja tällä kertaa on ollut UA, eli Alabaman Yliopisto. Oma, taskulaskimella tehtävissä olevan veikkaukseni on keskikastissa. Mielenkiintoinen veikkaaja on tällä kertaa ollut CSU eli Coloradon valtionyliopisto, jolla viime vuoden puolella tehty veikkaus on lähes oikein, mutta kesäkuussa tehty listan huonoin. Kyllä tuossa tulee mieleen suositella helmitaulun käyttöä.

Nämä hurrikaaniveikkaukset korostavat ilmastotieteen viihdearvoa ja siksihän minä näitä muistan esitelläkin joka vuosi. Onhan se mahdollista, että ilmastonlämpenemisveikkauksissa olisi saman verran viihdearvoa, mutta kun siinä pitäisi odotella 30 vuotta, että voisi hymyillä, niin eipä tuo sitten oikein nappaa. Pieni lisä tähän viihdearvoon voi sitten tulla siitä, jos ilmastouskonnon harjoittajat riemastuvat.

Globaalistihan trooppiset syklonit ovat ilmaston lämpenemisen myötä lievästi vähentymässä, mikä aiheuttanee ilmastopelottelijoille erinäisiä traumoja. Yksi yritys välttää traumatisoituminen on seuloa tilastoista jokin yksittäinen piirre, joka kuitenkin on lisääntymässä, vaikka päätrendi onkin laskeva. Eräs tämmöinen on joskus ollut pahimpien myrskyjen pahentuminen, mutta eipä siitäkään oikein vahvaa näyttöä ole. Nytkin suurhurrikaanit (major-luokka) jäivät lukumäärältään alle veikkausten ja myös alle pitkäaikaisen keskiarvonsa, joka on 3,2. Vahinkoahan tulee myrskyistä nyt enemmän kuin ennen, kuten tuossa Wikipedian hurrikaanisivullakin taulukko kertoo, mutta tämä ei johdu niinkään myrskyjen pahentumisesta, vaan vahinkokohteiden lisääntymisestä ja arvon kohoamisesta. Merenpinnan lämpeneminen voinee kuitenkin lisätä myrskyjen mukaan tuomia sateita, että jotain pahentumistakin saattaa oikeastikin löytyä.

Kuva 2. Globaali syklonikausi tähän mennessä pohjoisella pallonpuoliskolla. Kuvankaappauslähde: http://tropical.atmos.colostate.edu/Realtime/

Kuvan 2 Ylin North Atlantic -rivi tarkoittaa juuri artikkelin otsikossakin olevaa Atlantin hurrikaanikautta. Etelä-Atlantillahan syklonit ovat niin harvinaisia, ettei niitä ole monta vuosisataankaan. Mm. nimettyjen myrskyjen lukumäärässä kausi on ollut varsin keskimääräinen, mutta voimassa on jääty keskiarvon alle selvähkösti. La Niñan ollessa voimissaan tämä on vähän yllättävääkin. Koko pohjoisella pallonpuoliskolla tilanne on ollut aikalailla samansuuntainen, suurhurrikaaneista ja kokonaisenergiasta on ollut vajausta. Eteläisen pallonpuoliskon syklonikausi on alkutekijöissään, ettei siitä ole paljoa pääteltävissä. Sen nyt voinee sanoa, ettei siellä mitään yllättävää myrskyisyyttä ole näkyvissä tässä vaiheessa.

Äärisääpelottelijoiden tulisi keksiä jotain parempaa tekemistä. Jospa menisitte vaikka hiihtämään?

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.