COP27, kunnianhimokas mahalasku?


Egyptin Sharm el-Sheikhissä pidettiin tässä kuussa Coca-Colan sponsoroima YK:n COP27-ilmastokokous (Linkki), joka oli monen mielestä pettymys (Linkki). Kokouksessa oli kyse kansainvälisestä ilmastopolitiikasta, ei ilmastotieteestä varsinaisesti.

Kunnianhimokkuus oli ainakin EU:n kantana ilmastonvakioinnissa (Linkki). Ylen oletettavasti täysin puolueeton analyysi kertoo mahalaskusta (Linkki). Tässähän on otsikkoon aihetta, eikös vaan?

Oma kantani ilmastopolitiikkaan on se, että se on miltei pakko toteuttaa ilmastotieteen valtavirran mukaisesti. Eri poliittisilla suunnilla on sitten kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa valintoihin ja painotuksiin. Erityisen haastavaksi koen tasapuolisuuden toteuttamisen. Otetaanpa nyt esimerkiksi se, että brittien imperiumi poltti kukoistusaikanaan kivihiiltä ja hyödynsi siirtomaidensa resursseja. Miten brittiläisen kaivostyöläisen työttömän jälkeläisen pitäisi tämä hyvittää intialaiselle maharadzalle? Historiallisten vääryyksien oikomisessa on aina vaarana aiheuttaa uusia vääryyksiä.

Sehän on selvää, että Iso-Britannia on hyötynyt kivihiilen poltosta, mutta omaansapa nuo polttivat saarellaan, ettei siinä vääryyttä tehty muille. Nykyisen ilmastotieteen valtavirran mukaan nuo vanhat CO2-päästöt ovat kuitenkin yhä vaikuttamassa ilmastoon, tuottaen haittoja ja hyöyjä, joita jälkimmäisiä ei oteta esille. Nyt COP-27:n ilmeisesti ainoa päätös oli perustaa ilmastorahasto köyhille maille. Oikeudenmukaisuus toteutetaan niin, että suomalaisetkin maksavat brittien tekosista?

Nykyajan kiinalaiset hyötyvät Kiinan uusista kivihiilivoimaloista, kuten britit aikoinaan omistaan. Hiukka hitaasti Kiinalta aletaan kysellä päästöistäkin. Tähän olen viitannut puhuessani vapaan saastutuksen vyöhykkeestä. Eihän siinä ole ollut mitään järkeä, koska vaikka EU:n alueella olisi kaikki kuolleet ilmastonvakioinnin kunnianhimokkuuteen, ei se olisi riittänyt Kiinan päästölisäysten kompensointiin.

Mitä uutisista näin, olivat ilmastokokoukseen liittyvät lausumat aina ongelmakeskeisiä. Esimerkiksi CO2-päästöjen aiheuttamista hyödyistä, kuten globaalista vihertymisestä, ei korviini sattunut halaistua sanaa. Se oli vain kuivuutta, liikaa sadetta, meren pinnan kohoamista jne. Äärisäistä ainakin syklonit ovat vähenemässä, eikä globaali vihertyminen olisi mahdollista, jos kuivuusalueet globaalisti lisääntyisivät. Kyllä niitä kuivuudesta kärsiviä alueita varmaan tulee jonnekin lisää, mutta vähemmistönä verrattuna vihertymiseen. Säätuhojen paheneminen johtuu pääosin väestönkasvusta, josta ei siitäkään pahaa puhuttu COP27:ssä. Ei ainakaan niin paljon ääneen, että olisin huomannut.

Egyptiä arvosteltiin isäntämaana siitä, että se huomioi liikaa öljyntuottajamaita. Näinhän se on voinut ollakin, mutta jos ajatellaan tilannetta, jossa Arabian niemimaan öljykauppa lopetettaisiin välittömästi, niin olisihan se iso alueellinen talouskatastrofi, joka säteilisi varmasti Egyptiinkin. Ei omaan jalkaan ampumista voine vaatia ilmastoasioissakaan muilta kuin suomalaisilta?

Tiivistäisin näin: ilmasto-ongelma = elintasonnosto x väestönkasvu. Elintasonnosto on ollut edukkainta toteuttaa fossiilienergialla ja väestönkasvu siihen yhdistettynä moninkertaistaa päästöt. Lisänä on sitten vielä se, että väestönkasvu aiheuttaa muuttoliikettä luontaisesti vähäisen hiilijanajäljen maista maihin, joissa eläminen tuottaa isommat päästöt. Tätä muuttoliikettä sitten nimitetään propagandassa ilmastopakolaisuudeksi. Kun YK:n ilmastokokouksissa ei näytettäisi huomioitavan tätä perusjuttua, niin voinen ennustaa, että kokouksia tulee jatkossakin. Toivottavasti niiden aiheuttamat päästöt pystytään kompensoimaan niiden tuottamien päätösten toteutuksilla. Vähän kyllä epäilyttää.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Ollikainen vaikutti pettyneeltä katsomassani TV-haastattelussa. Kuvaajaviite: By Laura Kotila / Prime Minister’s Office Finland – https://www.flickr.com/photos/finnishgovernment/49482409701/, CC BY 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=87373608

Linkkejä aiheeseen

Josh on piirtänyt COP 27:ää edeltäneiden ilmastokokousten viimeisten mahdollisuuksien sarjan.

https://twitter.com/dodders75/status/1575537995498790913 (Linkki) Josh on myös kuvittanut maailman pelastuksen.

https://wattsupwiththat.com/2022/11/19/ap-cop-27-article-grossly-misrepresents-global-energy-and-emissions-reality/ (Linkki) WUWT-sivustolta löytyy tietenkin kritiikkiäkin COP 27:ää kohtaan.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.