Muutama kesäinen lämpötilakäyrä


Kun tuli laitettua vain yhden paikkakunnan, siis Alavuden Möksyn, lämpötilat Aaton päivältä näkyviin juhannustoivotukseeni, niin ajattelin tehdä saman kuvaajan parilta muultakin paikkakunnalta, niin paremmin sitten erottuisi, mikä on yleisempää ja mikä vain paikkakuntakohtaista.

Kuva 1.

Kuva 2.

Kuva 3.

Kuvassa 1 siis se jo aiemmin esillä ollut Alavuden Möksyn lämpötilakuvaaja Aaton päivältä, siis kesäkuun 23. päivä vuosilta 1970 … 2022. Siinä ylin lämpötila on jopa merkityksettömästi laskeva ja alin lämpötila selvästi jyrkimmin kohoava. Kun sitten katselee vastaavien päivien lämpötiloja vähän etelämpää, Lammilta, kuvassa 2, niin ehkä olennaisin ero on hallanvaaran näkymättömyys Lammilla. Ylin lämpötila ei ole merkittävästi kohonnutkaan, mutta eipä ole alin lämpötilakaan kovin jyrkästi nousussa, joskin vähän kumminkin.

Kuva 3 on Juuasta, joka on suurin piirtein Alavuden leveyspiirillä, siis yhtä pohjoisessa. Sielläpä on taas hallanvaaraan näkynyt ja sitten vuosien saatossa korkein päivälämpötila on kohonnut eniten trendikäyrän perusteella.

Mitäpä tästä? No ainakin sitä, ettei yhden paikkakunnan yhden kuukaudenpäivän lämpötiloista saa globaalia esitystä. Erityisesti täytyy mainita, että ehdin jo ajattelemaan tuosta Alavuden mittaussarjasta, että yölämpötilojen jyrkempi kohoaminen olisi pääsääntö Suomessa. Ei ehkä olekaan, ei ainakaan joka paikassa. Toisaalta kaikkien paikkakuntien käyrät ovat siksi paljon samanmuotoisia, että kyllä ainakin keskisen Suomen kokoisella pläntilla sää pakkaa olemaan usein samanlaista lämpötilan osalta samana päivänä.

Pyrin jo alkujaankin hakemaan mittausasemaa, joka olisi keskellä ei mitään. Tällöin ei ainakaan isompia asfaltointimuutoksia olisi oletettavasti mittarin ympäristössä. Toki siinä on voinut metsä muuttua aukoksi yms.

Sitten on tietenkin sekin, ettei yhden päivän perusteella pidä liikaa yleistää. Tulipahan nyt kumminkin harjoiteltua aineiston pyörittämistä ja ehkä estettyä väärinkäsittämisiä.

4 responses to “Muutama kesäinen lämpötilakäyrä

  1. Näitä käyriä ei kannattaisi tehdä kylmältä 1970 luvulta alkaen. Kaikkiin käyriin pitäisi saada ainakin 90 vuotta aikajanaa.

    Tykkää

  2. Olin kuulevinani juhannusaaton lämpöennätyksiä tv-säätieteilijältä. Että siis Suomen ennätys olisi vuodelta 1935 Ähtäristä. 33 + jotain.
    Muuten myös koko Suomen lämpöennätys onkin entisen suomen alueelta, oliko entisen Värtsilä mittauspisteestä tai siellä päin. 1930-luvulta. Kun sitä aluetta ei enää ole, on uusi tehty, merkitty kait Liperin alueelta Joensuun vierestä joitakin (?)vuosia sitten.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.