Nyt on käytettävissä ensimmäiset vuoden 2022 globaalit kuukausilämpötilojen poikkeama-arvot (anomalia-arvot) NASA:n GISTEMP-taulukosta, tietenkin tammikuulta. Kuva 1 on sama vanha kuvaaja, joka on ollut esillä täällä jo viitisen vuotta, aina täydennettynä uusimmilla arvoilla.

Kuvassa 1 tammikuu 2022 on viimeinen murtoviivakuvaajan piste, joka osuu melko tarkasti paksulla katkoviivalla esitetyn pitempiaikaisen trendiviivan päälle ja myös ohuen vaakaviivan lähelle. Mainittu viiva kuvaa tässä kuvaajassa esiintyvien arvojen keskiarvoa. Käytännössä siis lämpötilapoikkeaman keskiarvoa vuoden 2016 alusta nykyhetkeen laskettuna. Tässä esityksessä se on toki vähän tyylittömästi keskiarvojen keskiarvo, mutta en näe siinä isoa virhettä. Tammikuu 2022 on siis tässä aineistossa lämpötilaltaan lähivuosiin verrattuna normaali ja samalla lämpötilan kohoamisen kanssa sopusoinnussa.

Kuvasta 2 taas nähdään, että tammikuu 2022 on tammikuiden joukossa jaetulla viidennellä tilalla lämpimimpien tammikuiden joukossa. Edellisen vuoden tammikuuhun nousua on jopa 11 cK, eli n. 0,1 celsiusastetta.

Kuvassa 3 näkyy taas lämpötilamuutoksen jakautuminen eri pallonpuoliskojen välille. Karkeasti sanottuna lämpeneminen on ollut pohjoisen pallonpuoliskon heiniä tammikuussa, kun eteläiseltä pallonpuoliskolta huomioidaan vielä nuo viilenneetkin alueet. Tämä tilanne ei ole mitenkään harvinainen, vaan pääsääntöisesti pohjoinen pallonpuolisko lämpenee enemmän. Niinpä pelkällä ilmakehän CO2-pitoisuuden tutkimuksella tämä ero ei liene selitettävissä. Hiilidioksidihan on melko lailla tasan jakautunut koko ilmakehään, vaikka CO2-lähteitä ei Etelämantereella juuri olekaan. Kun mukaan lisätään merivirtojen kierto, havainnon selittäminen helpottunee.
Kuluvan helmikuun osalta globaalien päivälämpötilojen heilahtelu on ollut laajaa ainakin moyhu-sivulta katsottuna (Linkki). Viimeinen heilahdus näyttäisi olevan viileämpään suuntaan, niin että esitän veikkauksen, että helmikuu on tammikuuta viileämpi. Viime vuoden ”ennätysviileään” helmikuuhun on kuitenkin pitkä matka.
Jos saamme elää, olemme taas kuukauden päästä vähän viisaampia tämän asian suhteen. Muuten tyhmyys saattaa silti lisääntyä ajan funktiona joissakin päissä.
Ai että meillä olikin noin hirmu lämmintä tammikuussa. Enpä ois arvannut paikallisesti tilannetta seuranneena. Mutta varmaan pitää sääliä Etelämantereen eliöitä, kun ei vaan lämpene.
TykkääTykkää
No eihän tuo pohjoisen punahehku sentään tarkoita hellettä, mutta voihan se tarkoittaa vaikkapa suojasäätä tälle tammikuulle, kun normaalisti samalla alueella on ollut pakkaskelit.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Ilmastonmuutoksen rikollisia – Jyrki Itkonen blogi·