Atlantin hurrikaanikaudesta 2021 ennustetaan vilkkaahkoa


Atlantin hurrikaanikausi 2021 alkoi 1.6 ja samalla viime vuosille melko tavanomaiseen tapaan varaslähdönottajakin on jo esiintynyt. Nimetty myrsky Ana (ei hurrikaaniluokassa vaan trooppisena myrskynä) ehti tehdän kiemurat keski-Atlantilla toukokuun loppupuolella.

Wikipediasta löytyvät, tälle vuodelle tarkoitetut hurrikaaniennusteet (Linkki) lupaavat vähän keskimääräistä vilkkaampaa kautta, mutta myös vain vähän hiljaisempaa kautta, kuin viime kaudella ennusteissa luvattiin samaan aikaan. Nuo vuoden 2021 hurrikaaniennusteethan menivät pahasti pieleen. Menneisyyden pieleenmeno ei kuitenkaan ole tae nykyisten ennusteiden yhtä mittavalle pieleenmenolle.

Kuva 1.

Pieleenmenosta puheenollen tämä WordPress menee koko ajan enemmän pieleen kuvien hallinnan osalta. Nyt ei enää löydy kuvatekstiäkään. Ehkä tarkoitus on rahastaa kursittamisella ja piilottaa siksi toiminnot uudesta versiosta?

Ensimmäisessä kuvassa on melkein vain kopio Wikipedian taulukosta. Lisäyksiäni on oma ennusterivini ja ennustervirhesarakkeet, joilla ei tässä vaiheessa ole virkaa, mutta ovat mukana, ettei ole tarvinnut tehdä kahta taulukkoa. Jos jotain erikoista tuossa näen, niin tuo TWC:n ennusteiden toistuminen n. kuukauden välein. Verrattuna pitemmän tauon kahden ennusteensa väliin jättäneisiin veikkaajiin suunta on kuitenkin sama: myöhempi ennuste lupaa enemmän nimettyjä myrskyjä. Ja katsotaan nyt vielä omaa ”kestoennustettani”, niin TSR:n kolme ennustetta hipovat sitä melko siististi niin, että vanhimmat ennusteet ovat vähän alle ja viimeisin vähän yli. Koko joukosta voi sanoa, ettei yksikään veikkaaja tee isoa eroa omaan veikkaukseeni siinäkään tapauksessa, että osuisi täysin oikeaan.

Vaikken käyttänytkään helmitaulua oman ennusterivini tekemiseen, niin se on periaatteessa päässälaskettavissakin oleva ääriarvojen keskiarvo vuoden 2013 tilastosta lisättynä 20% toleransseilla alimman ja ja ylimmän arvon osalle. Tämä saattaa ajattelmaan, että jos ilmastotieteilijöiden supertietokoneet vaihdettaisiin helmitauluhin, niin siinä tulisi iso säästö ympäristörasituksessa, eikä ennusteiden laatu välttämättä huomattavasti heikkenisi. Näin ainakin hurrikaanikausien veikkailuissa.

Toisen kuvan kaappauslähde: http://tropical.atmos.colostate.edu/Realtime/

Toisessa kuvassa on globaalin syklonitilaston tilanne tänään. Eteläinen pallonpuolisko on tilastojaksonsa viimeisellä kuulla, joten se näyttäisi jäävän hieman keskiarvoa hiljaisemmaksi energiamittarilla ja useimmilla muillakin mittareilla. Pohjoiinen pallonpuolisko on taas kalenterissa miltei puolivälissä kautta, mutta talvella ei syklonit juuri riehu, että voinee kuitenkin puhua alkukaudesta. Se on alkanut vastaavalla energiamittarilla vilkkaasti varsinkin Tyynenmeren luoteissektorilla, siis Aasian puolella. Atlanti on niin alkutekijöissään, ettei siitä voi sanoa mitään tämän taulukon pohjalta.

Viimevuotinen ennusteiden pieleenmeno kaatunee ainakin osittain La Niñan piikkiin osaamattomien ilmastotietelijöiden kiusana. Kun Tyynellämerellä on hurrikaanikaudella La Niña menossa, se aktivoi hurrikaanien esiintymistä Atlantilla. Nyt viimeisimmät ENSO-ennusteet näyttävät lupaavan neutraalia Tyyntämerta aina lähemmäksi joulukuuta asti. Täten ainakin yksi hurrikaaneja keskiarvosta poikkeuttava tekijä on tod. näk. poissa laskuista.

Jokainen voi tietenkin tykönään miettiä, että jos supertietokoneita käyttävät ilmastotietelijät eivät erityisesti erotu edukseen helmitalulaskennasta ensi vuoden hurrikaaneja ennustaessaan, niin miten hyvin he osuvat kymmenien vuosien päähän samassa asiassa.

Pieni sanasto

sykloni = laaja-alainen pyörremysky, joka syntyy merellä. Hirmumyrsky-nimitystäkin esiintyy.

hurrikaani = erityisesti Atlantilla esiintyvä sykloni

tornado = pienialainen pyörremyrsky varsinkin preerialla. On eri ilmiö kuin sykloni.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.