Kunnianhimokkuus ja ilmastopolitiikka


Olin jo aikeissa antaa helmikuun kirjoitusten olla kasassa, mutta sitten törmäsin WUWT-artikkeliin (Linkki), jossa kerotaan YK:n arvostelevan Australiaa ilmastokunnianhimon puutteesta. Kun inspiraatio iskee, niin silloinhan sitä on kirjoitettava, olipa kunnianhimoa tai ei.

Suomen johtava asiantuntijaraati, Ilmastopaneeli, on ollut kunnianhimokkuuden kannattaja ilmastopolitiikassa (Linkki), ja on sitä edelleenkin (Linkki), kuten sanat ”Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja…” osoittavat.

Kunnianhimokkuus ei välttämättä aina ole pahasta, jos siihen liittyy järkeä ja osaamista. Jos kyse on omaan jalkaan ampumisesta, niin sitten kunnianhimokkuus sattuu. Henkilökohtaisesti oma yleinen asenteeni käynee ilmi jo tämän blogin nimestä.

Omasta mielestäni ilmastonvakiointitoimet eivät ole kovin vahingollisia, jos niiden taakka ja haitat jakautuvat tasapuolisesti koko ihmiskunnalle. Varsinkin, jos globaali väestönkasvu saadaan hillittyä, niin ettei maapallon vihertyminenkään ole välttämätöntä ravinnontuotannon lisäämiseksi.

Eräs tähän aiheeseen liittyvä hyvä idea on mielestäni tunnustaa Kiinan johtava asema ilmastopolitiikassa. Sitten ei tarvitsisi Suomenkaan muuta kuin seurata johtajaa. Mitä tämä tarkoittaisi? Sitä, että meillä hillittäisiin tai lisättäisiin humaania hiilidioksidituotantoa samassa tahdissa kuin Kiinassa. Tässäpä tuoreehko uutinen Kiinasta (Linkki). Koska kivihiili on Kiinassa kotimainen energialähde, tuon esimerkin seuraaminen Suomessa tarkoittaisi turpeen polton lisäämistä energiatuotannon kotimaistamiseksi ja ehkä myös vanhojen kivihiilivoimaloiden käyttämistä loppuun. Näin tehden olisimme ilmastonvakioinnin keskikastissa, mikä mielestäni riittää Suomelle ihan hyvin. Ei aina tarvitse olla kunnianhimokkaasti kärjessä.

Kuten Ilmastopaneelin 1. linkistäkin käy ilmi, Suomen ilmastopolitiikan kunnianhimokkuus kytkeytyy EU:hun. Siksi otan tähän lyhyen katsauksen EU:n toimintaan koronapandemian osalta. Ensiksikin EU:n normit takaavat virusten vapaan liikkuvuuden ja lisäksi halpamaiden työvoiman käyttö edistää epidemiaryppäiden syntyä. Italiassakin kiinalaisilla työntekijöillä oli osuutta taudin maahantuonnissa ja levittämisessä vuoden 2020 alussa. Toiseksi EU oli täysin avuton koronan alkutorjunnassa, mitään apua ei EU:lta saanut yksikään EU:n jäsenvaltio. Kolmanneksi rokotteiden jakelun luottaminen EU:n varaan näyttäisi tuottavan Suomelle paljon huonomman tuloksen kuin mitä Israelilla on. Jälkimmäinenhän ei ole EU:n varassa rokotteissakaan. Neljänneksi EU vaikuttaa elvystypaketillaan palkitsevan huonoimmin asiansa hoitaneita maita.

Jos et usko, että EU on koronapesä, niin katsopa Wordometersin listaa (Linkki). Yhdeksän kärkimaata on EU-maita tai näiden kanssa naapureina olevia maita, jos tarkastellaan kuolleisuussaraketta. USA on sitten kymmenes listalla. Meksiko sijalla 17 ei sekään ole varmaan kohonnut noin korkealle vain EU:n ansiosta, mutta muuten kärkipää siihen asti on varsin EU-vaikutteista.

Mikäli Suomi lähtisi ilmastopolitiikassa seuraamaan Kiinaa, johtavaa ilmastovaikuttajaa, niin se olisi toki poikkeama EU:n linjasta. Mitä siitä sitten seuraisi? Voisiko Suomi saada huonosti hoidetusta ilmastonvakioinnista palkinnon EU:lta? Ainakaan koronantorjunnassa ei mallioppilaalle tullut kuin lisää maksettavaa.

Advertisement

2 responses to “Kunnianhimokkuus ja ilmastopolitiikka

  1. Teki Suomi niin tai näin, sille tulee lisää maksettavaa. Ainoastaan koska tyhmät suomalaiset poliitikot suostuvat kerta toisensa jälkeen maksamaan kiltisti mitä tahansa pyydetään.

    Tykkää

  2. Kun valtiotieteilijä Ollikaisen pellenaamari ilmestyy ruutuun, voi olla varma, että älyttömyyksiä on luvassa. Silloin on kysymys siitä, että ei ammuta itseä jalkaa, vaan päähän.
    Mistä voi johtua näiden ”asiantuntijoiden” täydellinen järjettömyys. Eivätkö he tiedä, mikä on Suomen todellinen koko päästöjen aiheuttajana. Promillen päästöjen vähentämiseksi ei todellakaan kannata ajaa Suomea konkurssiin, vain jonkun järjettömän kunnianhimon takia, josta kukaan maailmalla ei voisi vähempää välittää. Kiinassa varmaan nauretaan huutonaurua näille idiooteille, jos heistä joskus satuttaisiin siellä kuulemaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.