Petteri Taalaksella oli asiaakin


Kuva 1. Tekijäviite: By J. Marchand / ITU, CC BY 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=61797613

Maailman ilmatieteen järjestön (Linkki) pääsihteerinä vuodesta 2016 ollut Petteri Taalas (Linkki) oli MTV3:n haastateltavana tänä aamuna, tiistaina 12.1.2021. Haastattelu on katsottavissa ainakin vielä nyt MTV3:n uutissivulta (Linkki).

Taalas toi esille sen, että ilmastonvakiointitoiminnassa on menneet pienet ja isot asia sekaisin. Pienistä asioista hän mainitsi mm. edamin tai emmentalin valitsemisen ilmastoperusteisesti. Iso asia oli kivihiili ja muut fossiiliset energiapolttoaineet.

Taalas pitää ns. uusiutuvien energiamuotojen lisäksi myös ydinvoimaa sopivana vaihtoehtona. Hän ei myöskään pelottele maailmanlopulla, vaan tulevaisuus on enintään harmaa, jos ilmastonvakiointi epäonnistuu.

Ettei menisi ihan pelkästään kehumiseksi, niin tämä särähti korvaani: ”…meidän pitää luopua kivihiilen, öljyn ja maakaasun ja Suomessa myöskin turpeen käytöstä…” Tuohan kuulostaa siltä, että vain Suomessa turpeen päästöt ovat ilmaston kannalta haitallisia. Tästä aiheesta voi lisää lukea vaikkapa Antero Ollilan blogista (Linkki).

Kuva 2. Kuvankaappauslähde: https://public.wmo.int/en/about-us/secretariat

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.