Vilkkaaksi ennustetusta hurrikaanikaudesta 2020 tulee ennustettua vilkkaampi


Atlantin hurrikaanikausi on lähellä kauden puoliväliään ja on aika esittää katsaus kauteen tässä vaiheessa sekä tarkastella ennen kauden alkua tehtyjä ennusteita.

Kuva 1. Hurrikaanitilanne tänään 8.9.2020. Kaappauslähde: https://www.nhc.noaa.gov/

Kuvassa 1 on näkyvissä nimetyt trooppiset myrskyt Paulette ja Rene. Molemmat ovat n. viikon päähän ulottuvan ennusteen mukaan suuntaamassa keskiselle Atlantille. Renen ennustetaan kiihdyttävän nopeasti hurrikaaniksi, kun Paulette näyttäisi tyytyvän vähempään. Keltainen rasti lähempänä Amerikkaa on aihio, jolla on 20% todennäköisyys kahden vuorokauden aikana päästä nimetyksi myrskyksi.

Kuvassa 2 on listattu hurrikaanikauden 2020 alkuun menessä tehdyt ennusteet, pieni toleranssi sallien kesäkuun puolellekin. Punertavalla taustalla taulukossa näkyy kunkin ennusteen lopullinen laskennallinen virhe, jos kauden hurrikaanit jakautuisivat tasan koko kaudelle. Sitähän ne eivät tee, mutta näin puolivälihuipun tienoissa keskinäinen vertailu lienee kuitenkin suuntaa-antavasti kohdillaan.

Jos kauden loppupuolisko on vähänkään alkupuoliskon sukua, kaikki ennusteet ovat menossa pieleen, arvioiden kauden myrskymäärät alakanttiin ainakin nimettyjen myrskyjen osalta. Wikipedian sivulla on sitten ennusteita aina elokuulle asti, joissa näkyy selvä tarve korjata aiempaa ennustetta korkeammilla lukemilla.

Oma kiinteä ennusteeni on tässä vaiheessa joukon keskikastissa tuolla virhesummamittarilla arvioituna. Katsotaan joulukuulla, miten se lopulta pärjäsi. Keskikastikin riittäisi minulle huomauttamaan, että ilmastotieteilijät eivät ole kovin hyviä ennustamaan hurrikaaneja.

La Niña on hilkkua vaille tulossa. Yleensä sen aikaan hurrikaaneja esiintyy enemmän. Tämä siis voisi olla yksi selittävä tekijä, miksi keväällä tehdyt ennusteet ovat menneet pieleen, koska silloin ei La Niñaa osattu pitää kovin todennäköisenä.

2 responses to “Vilkkaaksi ennustetusta hurrikaanikaudesta 2020 tulee ennustettua vilkkaampi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.