Science Dailysta sattui silmiini uutinen sähköenergiaa hyödyntävistä mikrobeista (Linkki). Tästä taas ajatukseni villiintyivät kuvittelemaan maapalloa, missä ravintotuotanto on maan sisässä, kun rajallinen maan pinta on tärkeämmässä käytössä. Viittaan tässä aiempaan LED-lamppujuttuuni (Linkki). Kyse lähinnä siitä, että jos maapallon asukasmäärä kasvaa nykyistä tahtia, meillä on pulaa sekä ravinnosta että peltopinta-alasta jo muutaman sadan vuoden sisällä.
St. Louisin tutkijoiden kohde-eliötä ovat yhteyttävät mikrobit (Linkki), jotka eivät tuota happea. Hapetus-pelkistys-reaktiossa kahdenarvoinen rauta hapettuu ja hiilidioksidi (sen hiili) pelkistyy. Valo antaa energian, jolla reaktiotasapaino siirtyy tuotteiden puolelle. Biokemiassa puhutaan elektronien vastaanotosta ja luovuttamisesta, mikä terminologia sopii tähän yhteyteen erinomaisesti.
Kun sitten luin tutkielmaa (Linkki), petyin kuvitelmissani. Sähkövirran antama elektroni korvaa ”vain” rauta(II):n tarjoaman elektronin, ei valon antamaa energiaa. Näin siis tuo maapallon rajallisen pinta-alan resurssipula ei ole poistumassa tämän tieteellisen löydön pohjalta. Raudan korvaamisesta taas ei tule mitään isoa etua, koska rautaa riittää maapallolla. Vaan ehkäpä sähköjänitettä voidaan kohottaa riittäväksi jatkotutkimusten avulla?
Linkkejä aiheeseen
https://en.wikipedia.org/wiki/Rhodopseudomonas_palustris (Linkki) Uutisessa mainittu Rhodopseudomonas palustris -mikrobi vaikuttaa varsinaiselta moniosaajalta.
Roskasaitti 