Keskustelua kasautuvasta ilmastovirheestä


Tri Pat Frank on kaiketi useamman vuoden ajan ollut huolissaan ilmastomallien ennustekykyisyydestä (Linkki), koska niissä on kasautuvan virheen mahdollisuus. Hän on äskettäin julkaissut asiasta tutkielmankin (Linkki).

Ilmastotieteilijä Roy Spencer on esittänyt vastaväitteensä asiasta (Linkki). Jos oikein ymmärrän, tri Frankin esitys pätisi, ellei ilmastomalleissa olisi paria rajoitusta, jotka perustuvat siihen, että auringon energiavuo on varsin vakaa ja että malleissa pidetään huoli siitä, että ilmakehän ylärajalla valitsee tasapaino tulevan ja lähtevän energian osalta. Näin kasautuvat virheet jäävätkin pomppimaan osa-alueelta toiselle, eivätkä aiheuta malleissa katastrofaalista virheen kasvua. Tri Spencerin artikkeli löytyy myös WUWT-sivustolta (Linkki), jossa on myös keskustelua kommenteissa.

Mitäpä tähän voi sanoa vailla täyttä ymmärrystä asiasta? Ensiksikin tri Frankin tutkielman julkaiseminen viittaa siihen, että kriittisiäkin tutkielmia julkaistaan. Jos tri Spencerin kritiikki on joiltakin osin oikeaa, samalla vertaisarviointi joutuu tikunnokkaan.  Oma käsitykseni on, että tri Spencer on kokeneempana enemmän oikeassa. Ilmastomallien ennustekykyisyys on kehnohko, mutta virheen kasautuminen ei ole ainoa selitys, jos edes pääselitys epätarkkuudelle.

Sehän tässä on myös huomionarvoisaa, että lämpenemiskriitikot eivät ole uskonlahko, jossa kaikesta ajateltaisiin ”opin” mukaisesti. Näkemyksiä on monia ja ne kilpailevat keskenään jne.

Tässä tulee mieleen prof. Jyrki Kauppisen lausunto:

– Ilmastotiede. En tiedä, onko sitä edes olemassa.

Näkisin prof. Kauppisen olevan eksaktin ja kokeellisen tieteen edustaja, mutta ilmastotiede ei ole ainakaan kokeellista, ei ehkä ihan eksaktiakaan. Onhan ilmastomalleihinkin vuosien mittaan lisätty vaikuttavia tekijöitä yms. Niinpä sekä tri Frank että prof. Kauppinen ehkä lähestyvät ilmastotiedettä liian puhdasoppisesta tai rajallisesta näkökulmasta. Vaan tietenkin, jos tri Frank on oikeassa, prof. Kauppisen lausunto on kohdillaan.

Mainokset

5 responses to “Keskustelua kasautuvasta ilmastovirheestä

  1. Vieläkään en ole löytänyt ensimmäistäkään tutkimusta, missä arvioitaisiin sitä, että kuinka suuria ilmastolliset positiiviset takaisinkytkennät voivat olla, jotta ilmastosysteemi vielä olisi stabiili eli oskilloimaton.

    Tykkää

  2. Olen maallikkona seurannut jo pitkään tätä Frankin julkaisua ja nyt hänen ja Spencerin debattia suurella kunnioituksella. Ihmettelenkin, miksei IPCC-leiri ole antautunut näin perusteelliseen tieteellis-matemaattiseen avoimeen väittelyyn?
    Juuri tämän tasoista keskustelua koko ilmasto”tiede” tarvitsisi päästäkseen pois ”uskontotieteellisestä tiedekunnasta” takaisin objektiiviseen tutkimusmaailmaan.

    Liked by 2 people

    • Tässähän on tätä keskustelua, sanoisin jopa laadukasta keskustelua, ellen olisi niin vaatimaton.
      Tilastotieteellisesti (Frank) tarkastellen ilmastotieteen ennustekykyisyydestä ei jää oikein mitään jäljelle, koska lyhin ilmastotieteellinen aikajänne on 30 vuotta. Luotan silti vieläkin Spencerin ilmastotieteen puolustukseen ainakin sen verran, että siitä jää sentään jotain jäljelle.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.