Saharan aurinkopaneeleilla sama vaikutus Saheliin kuin CO2-lisäyksellä


Science Daily uutisoi mallinnustutkimuksesta (Linkki), jonka mukaan laajamittainen aurinkopaneelien ja tuulivoimaloiden käyttö lisäisi Saharassa ja varsinkin Sahelissa kuumuutta, sateisuutta ja kasvillisuutta. Tämänkaltaisesesta mallinustutkimuksista ei voi kukaan havaintojen pohjalta sanoa mitään, koska ”havainnot” ovat mallissa, eivät luonnossa (vielä). Luotan kuitenkin vertaisarviointiin ja pidän saatuja tuloksia todennäköisinä, joskaan en usko, että ihan kaikkia vaikutuksia on mallinnittettu. Esimerkiksi, jos paikallinen tuulivoimalavastustajien yhdistys Windo Haram polttaa kaikki tuulivoimalat, albedon muutos on erilainen kuin mallinnuksessa.

Olisko tässä hyvä tilaisuus myös antaa myönteinen lausunto Science Dailysta. Sehän on nostanut otsikkoon lämpenemisvaikutuksen, jonka tutkijat ovat jättäneet tutkielmansa otsikosta pois, vaikka lämpötilan muutos oli yksi mallinnetuista seikoista.

Mallinnuksessa siis Saharan kuivin alue peitettiin aurinkopaneeleilla tai tuulivoimaloilla tai molemmilla. Kuumuus lisääntyi molemmilla tavoilla Saharassa, mutta sateisuus lisääntyi eniten Sahelissa silloin, kun molempia voimalatyyppejä oli Sahara täynnään. Tällöin myös lämpenemisvaikutusta näkyi Amazonin alueella asti.

Mikä minua hieman huvittaakin, on se, että suurin piirtein sama vaikutus samalle alueelle saadaan lisäämällä hiilidioksidia ilmakehään. Tätähän ei kannata tehdä pelkästään näiden vaikutusten aikaansaamiseksi, mutta kun ilmakehän hiilidioksidilisäys tehdään hiilivoimaloiden savupiipuista, saadaan samalla myös sitä sähköä, jota mallinnuksessa aurinkopaneelit ja tuulivoimalat tuottivat. Paitsi, että hiilivoimalan sähkö tulee varmemmin kysynnän mukaisesti ja lähempää kuluttajaa kuin etäisestä autiomaasta. Kääntäen, jos Saharan aurinko- ja tuulivoimalakeskittymä saisi hiilivoimaloita pois markkinoilta, mallinnetut vaikutukset jäisivätkin kasvillisuuden ja sateisuuden osuudelta vähäisemmiksi.

Mitäpä tähän loppuun voisi sanoa? Vihertymisdenialistit tuskin kiistävät tämän mallinnustutkimuksen vihertymisväitteitä, mutta samansuuntaiset kasvistovaikutukset hiilidioksidin osalta kiistetään tai vähintäänkin pyritään mitätöimään. Olisiko syynä sekin, ettei edellisiä voi havaita, mutta jälkimmäiset ovat jo reaalimaailmassa tapahtunutta todellisuutta?

Linkkejä aiheeseen

http://science.sciencemag.org/content/361/6406/1019 (Linkki) Li ja kumppaneiden tutkielma kokonaisuudessaan

https://www.nature.com/articles/s41558-018-0258-y (Linkki) Tuoreehko tutkimus syyttää kylmien alueiden vihertymistä ilmastonmuutosta.

https://www.researchgate.net/publication/301598223_Greening_of_the_Earth_and_its_drivers (Linkki) Zhun ja kumppaneiden tutkimus, joka osoittaa, että maapallo vihertyy ja syynä on pääosin CO2

https://www.nytimes.com/2018/07/30/science/climate-change-plants-global-greening.html (Linkki) Esimerkki vihertymisdenialistisesta artikkelista. Vihertyminen on jouduttu tieteen paineessa myöntämään, mutta se nähdään pahana.

http://www.ipsnews.net/2018/06/great-green-wall-brings-hope-greener-pastures-africas-sahel/ (Linkki) Sahelissa tehdään myös autioitumisen vastaista työtä

 

Mainokset

2 responses to “Saharan aurinkopaneeleilla sama vaikutus Saheliin kuin CO2-lisäyksellä

  1. Ei pitäisi olla kovin usein kyyninen, mutta näkis vaan, että Saharaa suuremmin peiteltäisiin aurinko- ja tuulivoimaloilla. Yksittäisiä isojakin hankkeita varmasti toteutetaan. Terrorismin uhka on tosiaan todellinen, öljyfirmoja vastaan on hyökättykin.
    Josko Saharan laajasta metsittämisestä tulisi totta, se tuntuisi järkevältä, vaikka ongelmia riittänee siinäkin hommassa. Fossiilista pohjavettä on paikoin runsaasti, viherryksen kasteluunkin, kuten Libyan & Gaddafin suuret toteutuneet vesihuoltohankkeet osoittivat.

    Liked by 1 henkilö

  2. Tulikohan innostuneimmille mieleen Saharan koko ja hinta sen peittämiselle Aurinkopaneeleilla/kuinka iso tuotantoketju on perustettava sen takia? Mä voin kyl kuskata kunhan vaan aikataulusta kimpassa sovitaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.