Johtaja Taalas Ykkösaamussa


Kuva 1. Kaappauslähde: Yle Areena

WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas oli tämän syksyn ensimmäisessä Ylen Ykkösaamussa vieraana viime lauantaina, 25.8.2018. Minähän en televisiota edes omista, joten ei tullut katsottua lähetysaikana tuotakaan ohjelmaa, mutta tri Ollilan US Puheenvuoron blogista sitten huomasin ja Ylen Areenalta katselin.

Tri Ollilan mielestä toimittaja Vaaherkumpu ei ollut riittävän kriittinen johtaja Taalasta kohtaan. Kun en ole muita haastateltavia katsonut, en osaa sanoa, onko tämä myötämieliysyys ohjelmaformaatin osa vai ei. Asettuen Taalaksen asemaan koin katsojana, että haastateltavana oli mukava olla.

Mitä ohjelman pelotteluun tulee, niin eihän se ollut Taalas, joka varsinaisesti pelotteli, vaan pelottelu oli piilotettu mm. alun inserttiin (alkaen n. 2:30). Siinä oli uhkaavaa musiikkiakin tehokeinona.

Ajankohdasta 9:15 alkaen toimittaja Vaaherkumpu sanoo fosiilista energiaa tuettavan enemmän kuin ilmastorahoitusta. Tämä oli mielestäni ovelaa propagandaa, ei toki toimittajan keksintöä. Erilaisia verohelpotuksia on fossiilisille polttoaineille sosiaalisista syistäkin. Venezuela ehkä pahimpana esimerkkinä, jossa valtio on pakotettu pitämään polttoaineiden hinnat alhaalla, kun kerran meni alkujaan määrittämään ne alas. Sosiaaliset syyt tässäkin määräävinä. Mistäänhän ei Venezuela kuitenkaan samalla rahalla saisi samaa määrää autoja liikenteeseen, jos alkaisi tukea tuulivoimaa ja sähköautoja. Sitten alkaisivat levottomuuden samalla tavalla kuin nyt alkavat, jos polttoaineen hintaa korotetaan. Venezuela on tässä typeryyden ääriesimerkkinä, mutta samalla esimerkkinä siitä, etteivät vaihtoehtoiset energiamuodot ole kuitenkaan toimiva vaihtoehto eikä niillä poisteta sosiaalisia ongelmia, vaan ehkä päinvastoin.

Mitä johtaja Taalaksen puheisiin tulee, niin hän puhui rauhallisesti ja uskottavasti, eikä mielestäni edes mitenkään pelottelevasti, jos huomioi mainitut aikajänteetkin. Silti on aina hyvä pitää mielessä sekin, mitä eräs myyntialalla toiminut mies kertoi omana havaintonaan: huijarit eivät korota ääntään, vaan puhuvat hyvin rauhallisesti ja tasaisesti. Tarkoittaa siis, että huijarit pyrkivät matkimaan rehellisten ja vakuuttavien taalasten puhetyyliä.

Mitä sitten ilmastonvakiointitoimii tulee, niin johtaja Taalaksella oli kohtalaisen maltillinen asenne. Turpeestakin hän sanoo, että siitä luovuttaisiin, mikäli maailma luopuu kivihiilestä (13:20…). Valitettavaa vain, että EU:ssakin Saksa tupruttaa ruskohiiltä, kun Suomen viherpiiperöt vaativat turpeen polttoa lopetettavaksi. Kiinan ja Intian lisääntyviä tuprutuksia ei lasketa, koska ne tapahtuvat vapaan saastutuksen vyöhykkeellä.

Tri Ollila omassa blogissaan mainitsi senkin, mitä ohjelmassa ei mainittu. Tämä saattaakin olla olennaista. Esimerkiksi johtaja Taalas kertoi lämpenemisen aiheuttamista rajallisista hyödyistä, mutta jätti kokonaan mainitsematta hiilidioksidilisän tuomista lähes globaaleista hyödyistä. Maapallo on vihertymässä hiilidioksidin ansiosta, mutta tätä ei haluta kertoa. Toki osa vihertymisestä nähdään haitallisena.

Toinen, mitä ei mainittu, oli ilmastopakolaisuuden ohessa se, että maahanmuutto päiväntasaajalta napapiirin tuntumaan monikymmenkertaistaa muuttajien hiilijalanjäljen. Eli jos olisikin oikeita ilmastopakolaisia, niin kestävä ratkaisukeino siihen ei ainakaan ole heidän siirtämisensä Suomeen tai muuallekin pohjoiselle alueelle, ei edes Grönlantiin, vaikka siellä onkin pinta-alaa paljon enemmän kuin Suomessa.

Mitäpä minä enempää moittimaan Petteri Taalasta. Hän vaikuttaa nimenomaan johtajatyypiltä, ei tutkijatyypiltä. Missään vaiheessa ei oman firman ennustekykyisyyttäkään epäilty, mikä sopiikin johtajn esiintymiseen ihan hyvin. Ohjelmassa hän ilmeisesti esitti ns. valtavirtanäkemyksen, joka on toki hyvä kaikkien saada tietoonsa. Tri Ollilan kärkkäähkö kritiikki taas täydentänee kokonaiskuvaa. Siihenhän täydentämiseen tässä itsekin pyrin.

Linkkejä aiheeseen

https://areena.yle.fi/1-4259670 (Linkki) Rajallisen ajan tarjolla oleva Yle Areenan ohjelmavideo

https://yle.fi/uutiset/3-10370600 (Linkki) Ylen nettiuutinen ohjelmasta

http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260008-taalaksen-ilmastopelottelut-jatkuvat-ylen-ykkosaamussa (Linkki) Tri Ollilan blogi aiheesta

https://public.wmo.int/en/about-us/secretariat (Linkki) WMO:n sihteeristö

https://en.wikipedia.org/wiki/Energy_subsidies (Linkki) Energiatuista (englanniksi)

https://wattsupwiththat.com/2018/02/08/study-removing-oil-and-gas-subsidies-might-increase-coal-use/ (Linkki) Toinen näkemys fosiilituista.

Mainokset

5 responses to “Johtaja Taalas Ykkösaamussa

  1. Taalas väitti hiilidioksidin pysyvän ilmakehässä kymmeniä tuhansia vuosia, mitä siihen sanot?

    Toimittaja taas valehteli, että viimekesän huono sato johtui sateisuudesta.

    Tykkää

    • Ydinräjähdysten merkkaama hiili on poistunut ilmakehästä kymmenissä vuosissa. Sen seuranta antanee vinkkiä hiilen kierrosta.
      Kuitenkin massiiviset fossiilipäästöt nostavat pitoisuuksia koko järjestelmässä, mitä em. atomipommihiili ei tehnyt. Taalaksen vuosiarvo lienee oikealla seinällä, kun ajatellaan CO2-pitoisuuden palautumista jääkauden jälkeiselle alhaiselle tasolle mm. merien kierron kautta lopulta sedimentteihin.
      Mitä Taalas ei kertonut, niin se, että pitkällä aikavälillä meri tasaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden niin, ettei se voi olla kaksinkertainen 1700-luvun tasoon nähden vaikka kaikki fossiilinen poltettaisiin.

      Tykkää

  2. Taalaksen väitteen oikeellisuus riippuu tietysti siitä tarkkuudesta, kuinka lähelle jotain alkuperäistä lukemaa pitää mennä.

    Jos nyt kuitenkin vain puolet päästöistämme jää ilmakehään, päästöjemme loputtua kokonaan sama tahti jatkuu, joten alkuaikoina pitoisuuden pienenemistahti olisi n. 2 ppm/a. Silloin olisi riittävällä tarkkuudella puhe vain luokkaa sadasta vuodesta.

    Tykkää

  3. Päivän lööppi

    Onko Helsingissä pian yhtä kuuma kuin Montenegrossa? Katso, miten suomalaiset kaupungit lämpenevät vuoteen 2080 mennessä

    * Lämpimän kesän jälkeen on kierroksia.
    * Enää pitäisi tietää, onko tämä olettaen Pariisin sopimus vai ilman sitä.
    * -20C. Katso miten suomalaiset kaupungit jäähtyvät vuoden 2019 alkuun mennessä.
    * 2080 on 50 vuotta eteenpäin. Ei pelkoa että yksikään vastuussa oleva joutuisi selittämään epäonnistunutta ennustetta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.