Vähäinen täsmennys aiempaan


Kuva 1.

Kuva 2.

Tällä erää tulee vain paikkaavaa tietoa parin vuoden vanhaan mareografijuttuuni. Ei siis mitään järisyttävää uutta, vaan selvennystä vanhaan. Toukokuussa 2016 kirjoitin Mareografien sukupuuttouhasta (Linkki). Tuolloin ihmettelin kuvan 1 mukaista lukumäärältään viime vuosina syöksyvää mareografikuvaajaa ja toisaalta tuoretta hyppäystä mittauskeskiarvoissa vuonna 2015, tuolloinkin kuva 2. Onnellisesti veikkailin silloin, että kyse olisi viiveestä, jolla aineisto siirtyy mittausasemilta PSMSL-aineistoon ja siitä, että viive on sillä tavalla vino, että reipasta kiihtyvyyttä näyttäisi olevan mareografimittauksissa.

Nyt sitten voin vahvistaa, että molemmat ihmettelyni olivat pohjaltaan tilastollisia artefakteja. Mareografien lukumäärä ei ole jyrkästi putoamassa eikä mareografien tuloksissa näy vuodelle 2015 mitään merkillistä kiihtymistä merenpinnan kohoamisessa. Ehkä vielä voi merivesikauhuisia rauhoittaa silläkin tiedolla, että pitkäaikaisesti käytettyjen mareografien kohdalla meren kohoaminen maaperään verrattuna on edelleen vain yhden millimetrin luokkaa vuodessa, kuten kuvasta 2 voi päätellä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.