Sattumasähkö ja häiriöiden väistämättömyys


Science Dailystä löytyi tuoreen tutkielman uutisointi (Linkki), jossa todisteltiin, että uusiutuvilla energiamuotoilla voidaan tuottaa sähköä niin, etteivät sähkökatkot olekaan väistämättömiä. Minusta mielenkiintoisinta tässä on, että sähkökatkot ovat uusiutuvan energian lähkökohtaoletus, mutta kuten tutkielman tiivistelmässä sanotaan (Linkki), huolellisella suunnittelulla ongelma on ratkaistavissa. Tämähän on iloinen uutinen, mutta ei tarkoita sitä, että nyt sähköverkossa esiintyvät häiriöt poistuisivat kokonaan. Jos puu kaatuu sähköjohdon päälle, uusiutuva sähkö katkee siinä missä fossiilinenkin.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana tutkielmassa mainitaan myös tuulivoiman vesihöyryä ilmakehästä vähentävä vaikutus, joka viilentää ilmastoa. Samallahan tämä tarkoittanee, että alatuulen puolella joudutaan lisäämään kastelua niillä paikoin, joissa sateisuus on enintään juuri ja juuri aiemmin riittänyt? Koska koko tutkielmaa ei pääse vapaasti lukemaan, jää arvailujen varaan, onko laskelmissa huomioitu vain uusiutuvien hyödyt ilman haittoja ja fossiilisten haitat ilman esim. lannoitushyötyjä. Näin kuitenkin on hyvä tässä vaiheessa olettaa, koska tämä vinous on alalle kuuluva sääntö eikä poikkeus.

Esimerkkinä uusiutuvien ehkä laskelmista unohtuneista haitoista viittaan Eija-Riitta Korholan blogiin (Linkki), jossa kerrotaan, että aurinkopaneelit tuottavat 300-kertaisesti jätettä ydinvoimaloihin verrattuna. Vaikka jätteellä ja jätteellä on varmaan eroa, niin suurempi massa on aina myös jonkinlainen ympäristörasituslisä, koska jätteen käsittely vie resursseja.

Jos Suomea tarkastellaan uusiutuvien energiamuotojen kannalta, niin meidän ongelmamme on talvi, jolloin energian tarve on suurimmillaan ja auringonvalo vähäisimmillään. Kovimmat pakkaset sattuvat tyynellä säällä, jolloin tuulienergiaakaan ei ole käytössä. Muutenkin Suomessa keskimäärin tuulee vähemmän kuin esim. Tanskassa tai Skotlannissa, jolloin antaisimme näille alueille suhteellista kilpailuetua, jos siirtyisimme enemmän tuulen varaan. Ydinergiaa käytettäessä Suomi taas ei antaisi vastaavaa tasoitusta, vaan mahdollisilla uudentyyppisillä voimaloilla voisi tuottaa myös kaukolämpöä. Vaikka fissioydinvoimaa pidettäisiinkin ylimenovaiheen energiamuotona, tällä tekniikalla saisimme lykättyä lastentaudeistaan kärsivien sattumaenergiamuotojen käyttöönottoa kymmenillä vuosilla. Mikäli sitten olisi kypsää ja meille sopivaa uusiutuviin energiamuotoihin pohjaavaa tekniikkaa tarjolla, tuskin olisimme hävinneet mitään. Tässä on hyvä vielä muistuttaa, että ydinsähköä käyttävän Ranskan hiilipäästöt ovat minimaaliset verrattuna uusiutuvan energiakäänteen Saksaan, kun tarkastellaan sähköntuotannon päästöjä.

Linkkejä aiheeseen

https://wattsupwiththat.com/2018/02/08/study-avoiding-blackouts-with-100-renewable-energy/ (Linkki) WUWT-artikkeli lehdistötiedotteen pohjalta. Kommenteissa mm. kaivellaan esille tutkielman laatijan aiempia möhläyksiä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Energy_in_South_Australia (Linkki) Etelä-Australia on kehittänyt voimakkaasti uusituvien energiamuotojen käyttöä. Wikiartikkeli kertoo myös sähkökatkosta.

https://wattsupwiththat.com/2017/03/15/south-australia-a-renewable-state/ (Linkki) WUWT-artikkeli Etelä-Australian energiahuollosta

https://wattsupwiththat.com/2017/10/15/over-100000-people-in-green-energy-south-australia-now-receive-food-donations/ (Linkki) WUWT-artikkelissa kytketään Etelä-Australian kurjistuminen uusiutuviin energialähteisiin.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.