Vulkaaninen aerosolivaikutus selvitetty


Kuva 1. Tutkimukseen osallistunut tulivuori Bárðarbunga. Kuvalähde: Wikipedia/Peter Hartree

Uusi tutkimus (Linkki), josta myös Science Daily uutisoi (Linkki), on selvittänyt alailmakehään ulottuvan tulivuorenpurkauksen vaikutusta ilmakehän aerosoleihin. Ainoa merkittävä vaikutus on pilvien vesiaerosolipisaroiden koon pienentyminen. Tämä taas aiheuttaa pilvien kirkkaamman heijastuskyvyn, josta lopulta seuraa alailmakehän jäähtymistä. Vuosina 2014…2015 Islannissa oli suuri vulkaaninen tapahtuma Holuhraunin laavakentällä ja sen ympäristössä, josta purkautui runsaasti rikkidioksidia ilmakehään. Parhaimpaan aikaan tämä purkaus yksin vastasi -0,2 W/m2 pakotevaikutusta globaalisti kuukausitasolla, vaikka ilmiön vaikutusalue rajoittui Pohjois-Atlantille.

Hillitsevää palautekytkentää ilmastonlämpenemisestä lisääntyvään vulkanismismiin voinee jonkin verran esiintyä, mutta minua kiinnostaisi enemmän kasviperäiset ilmakehäaerosolit. Hiilidioksidilisäys viherryttää maailmaa, jolloin voisi olettaa myös kasviperäisten aerosolinmuodostajienkin lisääntyvän. Niiden vaikutus pilvissä on hyvin samantapainen kuin vulkaanisen rikkidioksidinkin. Tämä mekanismi voisi olla suoraviivaisempi hillitsevä palautekytkentä. Tätähän ei viitatussa tutkimuksessa selvitetty, mutta se antaa hyvän lähtöoletuksen.

Tutkijat antavat ymmärtää, että lukuisat ilmastomallit voidaan hylätä tämän tutkimuksen pohjalta. Sehän lupaisi tietenkin paremmin ennustavia malleja tulevaisuudessa. Nykyinen ilmastopolitiikka pohjaa toki noihin hylättäviin malleihin.

Advertisements

2 responses to “Vulkaaninen aerosolivaikutus selvitetty

  1. Kiitos uutisesta. Kerroit mm.
    ”… alailmakehään ulottuvan tulivuorenpurkauksen vaikutusta ilmakehän aerosoleihin. Ainoa merkittävä vaikutus on pilvien vesiaerosolipisaroiden koon pienentyminen. Tämä taas aiheuttaa pilvien kirkkaamman heijastuskyvyn, josta lopulta seuraa alailmakehän jäähtymistä.”.
    Minuakin noinkin suuri vaikutus pienestä purkauksesta, vaikka rajoitetun ajan vaikuttavana hämmentää. Uskon kyllä.
    Huomatkaamme, että pallollamme on ollut erittäin vähä suuria purkauksia sitten Pinatubon 25 vuotta sitten.
    Mielestäni kirjoitin hyviä kommentteja Jarin Blokin erääseen tulivuorijuttuun. Sanon näin vaikka omakehun rikkiyhdisteet haisiskin ja peittäisi maan happoonsa tulivuoripurkausten lailla. Siis lukekaa niitä hyvin ja muiden monia lausumia ja linkkejä enempi epäillen.
    http://biologi-jari.blogspot.fi/2016/06/tulivuoret-ja-hiilidioksidi.html

    Sitten:
    ”…Hiilidioksidilisäys viherryttää maailmaa, jolloin voisi olettaa myös kasviperäisten aerosolinmuodostajienkin lisääntyvän. Niiden vaikutus pilvissä on hyvin samantapainen kuin vulkaanisen rikkidioksidinkin…”

    Kyllä. Näitäkin on tutkittu. Muistan jo lie 70-luvulta mm. jonkun neukku-tutkimuksen, jossa on vaikutus ilmeisesti todettu selvästi arojen keskellä sijaitsevista metsäsaarekkeista. En vaan ihan muista kirjaa nimeä, mutta jotain ’Globaaliuhkat ja ..’. Saattaa vaikka olla vielä kirjahyllyssäni.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s