Ennuste pieleen, uutta putkeen


Kuva 1

Kuva 1

Viime huhtikuussa esitin kuvan 1 kaavion edellisen version, jota nyt on täydennetty vuoden 2016 arvoilla. Ennusteeni on säilyneet samoina. Vuoden 2016 poikkeama-arvo ei ollutkaan ennustamani 0,85 K, vaan 0,99 K. Eli virhettä tuli sellaiset 15 cK. Kaiken lisäksi eksponentiaalisesti kohoava lämpötilakehitys näyttää miltei uskottavalta, ainakin kuvaa 1 katsottaessa.

Atlantin hurrikaanien kanssa ensimmäinen ennustevuosi meni minulta myös pieleen, mutta nyt viime kaudelle osuvuutta oli ihan kilpailukykyisesti samalla ennusteellani. Niinpä en masennu tästä lämpötilaennusteeni pieleen menosta, vaan jatkan samaa ennustettani vuoteen 2018. Jos henki tuolloin vielä pihisee, niin sitten täytyy tehdä mahdolliset lopulliset johtopäätöiset, lämpötilasta riippuen.

Kuva 3. Uuden ennusteen lähtötilanne. Toteutuman keskiarvoviiva on arvossa 99 cK.

Kuva 3. Uuden ennusteen lähtötilanne. Aineistolähde: https://data.giss.nasa.gov/gistemp/tabledata_v3/GLB.Ts+dSST.txt

Kuvaan 3 olen esittänyt uuden ennusteen kuukausikohtaisesti, vaikka se siis onkin melko tarkkaan kuvan 1 vanha ennuste, vain kuukausille jaoteltuna. Vuoden 2016 kuukausikäyrä on muunnelma kesästä vuodenloppuun esittämistäni kuukausitilanteista siten, että vaihteluvälijanojen yläraja on samalla kohtaa kuin aiemmin esitetty yhtenäinen viiva. Gistemp-kuukausiarvoihin on lisätty ±5 cK:in vaihteluväli, koska niillä on näkynyt tuon verran elämää ajan kuluessa.

Kuva 2 on osaltaan selittämässä pieleenmennyttä ennustevuotta 2016. Huhtikuussa oli ainakin joitain toiveita voimakkaasta La Niñasta loppuvuodeksi. El Niñon jatkoa ennustellut NCEP CFSv2 oli myös paljastunut liioitellut lämpimäksi. Nyt tiedämme, että La Niña jäi heikoksi tai olemattomaksi.

Kuvassa 3 on ikävän näköinen lämpötilan kohoaminen ennustekäyrässä alkuvuodella 2017. Se on oikeastaan korjaus loppuvuoden 2016 liian viileäksi ennustamaani osaan. Yritin jättää syntyneen virheen jotenkin näkyviin. Vuoden 2017 keskiarvoksi tulee alle vanhan vuosiennusteeni, joka onkin nyt paremminkin vaihteluvälin ylärajalla. Ennustejakson viimeisen vuoden 2018 keskiarvo poikkeama-arvo on 40 cK:n tietämissä, mikä on riittävän viileää, että voidaan puhua paussin jatkumisesta. Sehän on selvästi alle yhdenkään tämän vuosituhannen arvon.

Jo tämän vuoden puolella päivittäiset globaalit pintalämpötilat ovat heijanneet 0,5 K:n laajuisesti. Tätä voinee pitää luontaisena vaihteluna kuukausimittakaavassa. Ennusteeni ei sitten ehkä merkittävästi ylitäkään luontaisen vaihelun laajuutta. Voi sitä siltä pitää myös ”tilausennusteena” siinä mielessä, että jos lämpötilakehitys menisi ennusteeni mukaan, lämpenemistauon voitaisiin sanoa jatkuneen 20 vuotta ja selityksiä alettaisiin haeskella jälleen. Valtavirtateorian mukaanhan lämpeminen jatkuu, jos ei peräti kiihdy.

Epälineaarisesti vaikuttavia tekijöitä voi olla useitakin, jotka saavat lämpötilakäyrät alaviistoon. Eräs sellainen on tulivuoritoiminta ja sen mahdollinen vilkastuminen. Joidenkin epäilyt kohdistuvat puolestasan presidentti Trumpiin (Linkki).

 

 

 

 

Mainokset

One response to “Ennuste pieleen, uutta putkeen

  1. Voisitko laskea huviksesi mittaushistorian lämpimimmät 2-, 3- ja viisivuotiskaudet? Olen ymmärtänyt että nykyajanjakso olisi lämpimin kaikkien noiden mittatien mukaan, ja olemme myös lämpimimmässä 10-vuotiskaudessa..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s