Käytänkö koko aurinkovoimalan tuotannon tänään?


Kuva 1.

Kuva 1.

Keravan Energia Oy:n aurinkovoimala on ollut käytössä valoisimman ajan tästä vuodesta 2016 (Linkki). Kirkaina kevätpäivinä sähköntuotanto on ollut varsin mittavaa, mutta esimerkiksi aurinkovoimalan lokakuun tuotanto riittäisi sähkölämmitteisen rivitalokaksioni sähköntarpeisiin karkeasti vuodeksi. Tässä on tällöin jo unohdettu se, että kuka maksaa sen sähkön varastoinnin 11 kuukauden ajaksi.

Kävin kuvaamassa sähkömittarini tänään klo 16. Tarkoitus on ottaa vastaavanlainen kuva huomenna klo 16. Mittarista toivottavasti näkyvää kulutuslukemaa on sitten tarkoitus verrata tämän lauantain ja ehkä myös huomisen sunnuntain aurinkovoimalan tuotantolukemiin. Pahaa pelkään, että kun tänään on saunapäivä, käytänkin koko aurinkovoimalan tuotannon verran verkkovirtaa.

Minusta Keravan Energia Oy on sympaattinen yritys ja olen vähän kateellinen järvenpääläisenä siitä, että Keravalla päättäjät ovat pitäneet energiayhtiön kaupungin omistuksessa. Keravan Energiahan on mm. alentanut asiakkaidensa sähkösiirtomaksuja, kun tuottoa on syntynyt. Olen ostanut Järvenpäässä asuessanikin joskus Keravan energiaa, vaan tuo siirto ei ole ollut ostettavissani heiltä, vaan aiemmin valtion ohjaama Fortum ja nyttemmin veroparatiisin ohjaama Caruna ovat perineet sähkön siirrosta maksunsa.

Leuto sää, joten varsinaista lämmityssähköä ei nyt paljoakaan kulu. Silti veikkaan, että käytän 24 tunnissa enemmän kuin aurinkovoimala tuottaa vuorokaudessa. Kommenttiosioon saa jättää veikkauksia, vaan mitään palkintoa ei ole oikein veikanneillekaan jaossa, muuta kuin mainetta.

Kävipä tässä veikkauksessa niin tai näin, niin on varsin selvää, ettei aurinkovoimala ole Suomessa sellainen laitos, että se vähentäisi energiainvestointien tarvetta. Säästöä syntyy, jos on syntyäkseen, polttoainekuluista ja muista juoksevista menoista. Jos voimalan paneelipintoja joudutaan usein puhdistamaan, siinä on selkeä työllistävä vaikutus, joskin juoksevien menojen lisäyksen kustannuksella. Suomen ja vaikkapa Marokon välillä on se selkeä ero, että täällä aurinko ei paista, kun sähköä eniten tarvitaan ja Marokossa se taas paistaa juuri silloin.

Lisään aikaleimatut tulokset aikanaan tämän rivin alle.

Kuva 2. Kuva otettu 20.11.2016 klo 16

Kuva 2. Kuva otettu 20.11.2016 klo 16

Ma 21.11.16 klo 8.45 Kuten kuvista näkyy kulutukseni 24 tunnin aikana oli 39 kWh. Lauantain tuotanto Keravan aurinkovoimalassa oli 57,15 47,15 kWh, joten se ylitti kulutukseni.  Viikon aikaisempina päivinä tuotanto oli alle tuon 39 kWh:n.

3 responses to “Käytänkö koko aurinkovoimalan tuotannon tänään?

  1. Jos siellä tänään maanantaina on ollut samanlainen sää kuin tässä kylässä, olet varmasti ylittänyt aurinkovoimalan tuoton tältä päivältä. Katselin masentuneena ulos ikkunasta valot päällä puolenpäivänkin aikoihin, että mahtaako se päivä valjeta lainkaan. Ei valjennut.

    Tykkää

    • Olit oikeassa: 6,62 kWh näyttää olleen aurinkovoimalan tuotanto eilen. Kulutukseni on kuitenkin keskimäärin yli 10 kWh.

      Tykkää

  2. Niinpä. Aurinkovoima ei todellakaan ole mikään realistinen vaihtoehto näillä leveysasteilla. Sen nyt lapsikin tajuaa. Mutta ilmeisesti nämä vihreän aatteen hartaimmat palvojat eivät.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s