Inhat roskat rannalla


Kuva 1. Tutkimuskohde merkitty punaisella ympyrällä Madagaskarista itään. Kuvapohja: Wikipedia

Kuva 1. Tutkimusalue merkitty punaisella ympyrällä Madagaskarista itään. Valkoiset nuolet: roskapyörteet valtamerissä. Kuvapohja: Wikipedia/NOAA

Puhutaanpa välillä roskistakin Roskasaitilla. Uusi tutkimus (Linkki), josta Linköpingin yliopisto uutisoi (Linkki), kertoo että yli 10 000 varvastossua ja paljon muuta roskaa on löydetty syrjäiseltä Intian valtameren saariryhmältä.

Tutkimuksen uutisoinnissa, joka perustuu professori Kylinin haastatteluun, välittyy tietty huolimattomuus. Esimerkiksi se, että valmistusmaan perusteella epäillään varvastossujen tulleen Indonesiasta, ei oikein vakuuta. Indonesialaisvalmisteisia varvastossuja löytynee myymälöistä ympäri maapalloa. Toki Indonesia sijaitsee roskapyörteeseen nähden oikealla suunnalla. Varsin erikoiselta vaikuttaa myös englanninkielisen uutisoinnin Kylinin suuhun laittama väite, että varvastossujen valmistuksessa olisi käytetty DDT:tä, PCB:tä ja palonestoaineita. Vanhemman tiedon mukaan näitä aineita löydetään meressä uiskentelevista varvastossuista siksi, että näitä aineita imeytyy niihin merestä (Linkki).  Pistetään käännösvirheen piikkiin tällä erää? Siis meressä lilluvat varvastossut poistavat ympäristömyrkkyjä merivedestä imeyttämällä niitä itseensä. Hyvällä mielikuvituksella tästäkin saa uhan rakenneltua. Keräämällä tossut rannoilta ympäristömyrkyt saadaan pois luonnosta vähemmällä vaivalla kuin uuttamalla koko valtameren vesi.

Toinen mielenkiintoinen havainto juuri tästä tutkimuksesta on, että ympäristöihmiset ovat jälleen ymmärtämättömyyttään olleet tuhoamassa luontoa. Haitallisimpia roskia tuolla St. Brandon -saariston rannikoilla ovat pienoisloistelamput. Ja niiden käyttöähän ympäristöihmiset pyrkivän taannoin lisäämään. Vihreä on myrkyn väri, näin se taas on nähtävä.

 

Linkkejä

https://en.wikipedia.org/wiki/Indian_Ocean_garbage_patch (Linkki) Artikkeli Intian valtameren roskapyörteestä englanniksi.

http://www.hoax-slayer.com/flip-flops-china-rash.shtml (Linkki) Yksittäistä varvastossuärsytystä on levitetty toistamiseen urbaanilegendan tapaan.

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/06/160620100431.htm (Linkki) Uutisointia englanniksi tutkimuksesta.

http://beforeitsnews.com/alternative/2014/07/toxic-hot-seat-what-you-dont-know-about-flame-retardant-chemicals-can-hurt-you-2996916.html (Linkki) Huonekalujen polyuretaanin palonestoaineet ovat olleet joskus epäilyksenalaisina.

http://www.huckmagazine.com/perspectives/activism-2/plastic-marine-pollution/ (Linkki) Muoviroskaa, mukana myös varvastossuja, on löydetty toiselta etäiseltä Intian valtameren saarelta jo kymmenkunta vuotta sitten.

http://yle.fi/uutiset/onko_tama_19-vuotias_ratkaissut_valtamerten_muoviongelman/7350590 (Linkki) Merellisten roskien keräämiseen on kehitetty laitteistoakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s