Britanniasta tulee iso jälleen?


Kuva 1. Kasvot Brexitin takana. Kuvalähde: BBC/Youtube

Kuva 1. Kasvot Brexitin takana. Kuvalähde: BBC/Youtube

Olen käyttänyt nykyään virallisesti nimeä Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta kantavasta valtiosta nimitystä Britannia. Iso-etutliite on tuntunut turhalta isottelulta, kun kyse on kuitenkin ollut vain EU:n liittovaltion yhdestä tulevasta osavaltiosta tai sellaisten pienestä ryppäästä.

Briteissä on kuitenkin aimo annos itsepäisyyttä. Sen ovat saaneet omana aikanaan kokea niin natsisaksalaiset kuin IRA:n terroristitkin. Churchillin sanat: ”Emme koskaan antaudu” kaikuvat vielä nykyaikanakin . Merkel oli päästä rauhanomaisesti EU:n avulla siihen, missä natsit aseineen epäonnistuivat. Sitten tuli Brexit-kansanäänestys, jossa britit sanoivat EU:lle, että kansan vaihdolle on kuin onkin löydetty vaihtoehto: vaihdetaan eliitti. Britannia näyttäisi säilyttävän itsenäisyytensä ja siitä voi tulla jälleen Iso-Britannia. Toki skotit haraavat tätä vastaan.

Joku blogini lukijoista on voinut saada sen käsityksen, että Roskasaitti on ilmastoblogi, joten ehkä tässä on hyvä käsitellä Brexitin merkitystä ilmaston kannalta? EU on ollut ilmastonvakioinnin päätoimija, jolloin eroaminen EU:sta voi hyvinkin johtaa ilmastonvakiointitoimien vähenemiseen Britanniassa. Ainakin Mother Jones -nettilehti on löytänyt huolestuneita ilmastonvakioijia (Linkki). Mielenkiintoinen yksityiskohta artikkelissa on se, että todennäköisin seuraava Iso-Britannian pääministeri, siis Boris Johnson, olisi ilmastoskeptikko. Tämä antaakin hyvän pohjan ilmastovakioijien huolille.

Ilmastoasiantuntija Judith Curry on tehnyt varsin kattavat katsauksen Brexitiin ja sen vaikutuksiin ilmastopolitiikkaan (Linkki). Tri Curry aloittaa hauskasti esittämällä, että Brexit johtuukin ilmastonmuutoksesta. Totta toinen puoli, sillä ilmastonmuutokseen epäillen suhtautuvat äänestivät lukuisasti Britannian EU-eron puolesta. Ilmastonvakioijat olivat saaneet aikaiseksi jotain vaikutusta kansaan. Olisiko kyseessä ollut moraalisäteily?

Suomeksi en löytänyt vieläkään mediasta Brexitin ja ilmaston yhteistä tarkastelua, vaikka juhannuksen vietto lykkäsi tämän artikkelini laadintaa. Otan siksi yhden ulottuvuuden esille, jota en havainnut edes tri Curryn esityksessä: Brexit voi vähentää globaaleja ilmastopäästöjä maahanmuuton osalta enemmän kuin EU:n koko ilmastopolitiikkaa yhteensä. Miksi näin? Tietenkin ensisijaisesti siksi, että EU:n ilmastopolitiikka on lisännyt globaaleja hiilidioksidipäästöjä hiilivuodon kautta. Siis kulutuksesta lasketut päästöt ovat kohonneet. EU:han mittaa vain tuotannon päästöjä, jotka vähenevät energiatehokkaita tehtaita Euroopasta lakkauttamalla.  Toisekseen maahanmuuton lähtömaat ovat tyypillisesti niitä, missä ihmisillä on pieni hiilijalanjälki. Kun he siirtyvät Eurooppaan, heidän päästönsä jopa tuhatkertaistuvat. Erityisesti tämä korostuu muutettaessa päiväntasaajalta napapiirille, joten jos Brexitiä seurisi Sulos, niin ympäristöväki kiittäisi, ellei olisi kovin ajattelurajoitteista.

5 responses to “Britanniasta tulee iso jälleen?

  1. En halua Suomea ulos, haluan EU-parlamentin, jolla on valtaa heittää komission jäseniä ulos.

    Valtaan kuuluu kuulua riski saada potkut. Koskee myös Kataista.

    Tykkää

    • Olikos meillä tästä jo keskustelua aiemminkin? Turvallisuusvaje EU:sta eroamisesta seuraisi Suomelle, ei ollenkaan Britannialle. Siinä siis on eroa eroamisissa.
      En osaa ottaa kantaa tuohon, että kuinka todennäköistä tuollainen muutos olisi ja tulisiko siitä jokin toinen haitta, jos siis parlamentti voisi potkia komissiota.

      Tykkää

  2. Siis Skotit lähtevät lähes takuuvarmasti jos Brexit tulee ja Irlannin yhdistyminenkin tulee uudestaan pöydälle, eli UK hajoaa. Hienoahan se on jos aiemmin alistetut kansat pääsevät irti kaukaa harjoitetusta sortovallasta…

    Tykkää

  3. Skottien suhtautuminen ei ole mikään yllätys. Braveheartin (sen todellisen) ajoista lähtien suuri osa skoteista vihaa englantilaisia ja haluaa vastustaa kaikkea mitä englanti puolustaa.

    Aivan kuin Suomessa, meillä on uusrälssi, joka mieltää olevansa ruotsalaisten herrojen kunniakas jatkaja ja heidän pepunnuolijansa vastaan pieni itsenäisesti ajatteleva rahvas, joka vaiteliaana puristaa kättä nyrkkiin taskussa. Tämä rahvas kyllä on halukas poistumaan EU:sta ja aloittamaan elämänsä itsenäisessä Suomessa. Valitettavasti pitkäaikaisen propagandan tuloksena itsenäisesti ajattelevan rahvaan osuus on nykyään hyvin pieni.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s