Miten vuoden 2012 lämpötilapoikkeama kehittyy?


gistempkorjaukset14_16

Kuva 1.

Edellisen artikkelin yhteydessä tein havainnon, ettei lämpötila-aineistossa historia olekaan vakio, vaan muuttuvainen. Kuinka ollakaan, kovalevyltäni löytyi GLB.Ts+dSST.txt -niminen tiedosto, jonka päivämäärä oli 30.7.2014. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö se olisi juuri tuolla päivämäärällä ladattu GISS:in sivustolta, jossa on edelleen samanniminen aineistotiedosto tarjolla (Linkki). Olen nähnyt paljonkin väittämiä, että lämpeneminen on ”adjustoimalla” luotua. Sekin antaa motivaatiota ottaa selvää asiasta.

Pienen käpistelyn jälkeen sain aikaiseksi kuvan 1. Siinä on uudemmasta huhtikuussa 2016 ilmoitetusta poikkeama-aineistosta vähennetty heinäkuun lopun 2014 ilmoitetut arvot vuosilta 1881…2013  ja esitetty erotus aikasarjana. Kulmakerroin on lähellä nollaa, joten tästä ei heti löydy tukea sille väitteelle, että ”adjustoimalla” olisi tehty vahinkoa. Mikä kuitenkin pistää silmään, niin se, että vajaan kahden vuoden aikana on sorkittu niin uusia kuin vanhojakin arvoja. Rauhaan jätetyt  vuodet, joissa muutos on nolla, ovat poikkeuksia.

Kuva 2.

Kuva 2.

Kuva 2 todistanee senkin, että alati valppaasti pyörivät algoritmit ovat todellisuutta, koska edellisen korjauksenkin korjauksia on taas korjattu tämän vuoden huhtikuusta toukokuulle. Nyt näemme, että korjausten ei ole pakko kohdistua kaikkiin vuosiin, vaan enemmistö on tällä erää jätetty rauhaan, mutta korjattavien vuosien aikajänne on melko kattava koko aineiston osalle. Kulmakerrointakin vähän löytyy, mutta arvo 0,01 tarkoittaa kuitenkin vain 0,01 °C:tta sadassa vuodessa. Ei vaikuta huolestuttavalta.

Kuvassa 1 näkyy, että korjaukset ovat lämpötilaa korottavia viimeisinä vuosikymmeninä. Tarkastellaanpa tilannetta vuodesta 1950 alkaen kuvassa 3.

Kuva 3.

Kuva 3.

Asteikko vasemmalla on vaihdettu celsiusasteiksi, joten kulmakerroin 0,001 tarkoittaakin nyt 0,1 °C:tta sadassa vuodessa. Ei siis enää täysin mitätön arvo ja selitysastettakin esiintyy kohtuullisesti.

Ei mahda mitään sille ajatukselle, että nämä korjaukset tai oikaisut olisi pitänyt toteuttaa toisin, vaikka en otakaan kantaa siihen, kuinka oikeita ne ovat. Toisaalla on lukuisia esimerkkejä siitä, miten asemakohtaiset arvot ovat menneet aivan uusiksi algoritmien sokeasti toteuttamien korjausten jälkeen. Siinä syntyy helpostikin kuva aineiston vääristelystä, jota käsitystä kuva 3 ei pysty poistamaan.  Esimerkiksi mittaustavalla A tehty aineisto olisi pidetty omana tiedostona tai sarjana, mittaustavalla B omanaan jne. Näiden aineistojen trendit yms. olisi voitu sitten käsitellä tilastollismatemaattisesti.

Erityisen oudolta vaikuttaa, että varsin tuoreitakin arvoja oiotaan jatkuvasti. Kertaoikaisun ymmärtäisin siten, että on saatu täydentävää tietoa tms.

Koska ilmastotiede tai ilmastotieteilijät ovat itse tehneet tieteestään vaikeasti vakavasti otettavaa, niin esitetään tähän loppukevennykseksi vielä vastaukseni edellisen artikkelin kysymykseeni, eli miten vuoden 2012 lämpötilapoikkeama kehittyy vuoteen 2020 mennessä. Ja sehän kysymys on otsikossakin (-;

Kuva 4.

Kuva 4.

Kuvan 4 mukainen ekstrapolaatio vuoden 2012 lämpötilapoikkeama-arvojen havainnoista eri ajankohtana antaa tulokseksi, että vuonna 2020 vuoden 2012 poikkeama on n. 0,78 °C, kun se vielä vuonna 2014 oli 0,57 °C.  Kulmakertoimesta pääteltynä vuosisadassa vuoden 2012 arvon voi olettaa kohoavan 3,8 °C:tta. Se ei olisi enää ollenkaan mitätöntä ja ylittäisi kaikki IPCC:n tavoitteet.

 

2 responses to “Miten vuoden 2012 lämpötilapoikkeama kehittyy?

  1. Outoa jos adjustoinnit tai UHI olisivat kyenneet sulattamaan jäätiköitä ja merijäitä nykyisessä mitassa..

    Tykkää

    • Mistäpä nuo oudot ajatukset päähäsi tulivat? Merijäiden osaltahan kokonaistilanne on seurannassa linkkipalstallani kuvallisena.

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.