Meren lämpöä siirtynyt ilmakehään


Elämme lämpömittaushistorian lämpimimpiä kuukausia globaalisti parhaillaan. Sujuva selitys lämpötilan hyppäykselliselle lisäykselle on ilmastonmuutos. Harva huomaa, että jos ilmastonlämpenemistä esitetään selitykseksi ilmaston lämpenemiselle, ollaan lähellä tautologiaa.

Saksalaiset kylmän auringon tohtorismiehet, Bosse ja Vahrenholt, ovat pyrkineet blogissaan vastaamaan mm. kysymykseen, mistä se lämpö on pois, mikä näkyy kohoamisena lämpömittareissa ilmakehää mitattaessa (Linkki).

Bossen ja Vahrenholtin esityksestä on mielestäni nähtävissä, ettei auringonpilkkuaktiivisuus ole niin paljon muuttunut, että se riittäisi selittäväksi tekijäksi. Miltei ajattelisin päinvastoin: vaikka aktiivisuus on alentunut, ilmakehän lämpötila on kohonnut.  Sen sijaan auringon sähkökentän muutokset napojen suhteen ovat isompia. Onko tälläkään merkitystä maapallon ilmakehän lämpötilaan, vaatinee lisänäyttöä. Kyse näyttää kuitenkin olevan vilkkaasti vaihtelevasta suureesta.

Selkeä muutos on nähtävissä Australian ja Aasian välisellä merialueella yhdessä  Tyynenmeren länsipuoliskon merivedessä aina puoleen kilometrin syvyyteen asti.  Vaikka kirjoittajilta puuttuukin tarkempi kvantitatiivinen laskema tuon meriveden jäähtymisen aiheuttamasta ilmakehän lämpenemisestä, energiamäärä vastannee kohtalaista osaa havaitusta lämpötilan kohoamisesta. Mitä olisi kaivannut, niin tietoa, millainen tilanne oli edellisen voimakkaan El Niñon aikaan vuonna 1998. Kun esityksen tiedot perustuvat argopoijuihin, niin niitä ei vielä tuolloin ollut käytettävissä, valitettavasti.

Kuva 1. Meriveden lämpötilakehitystä Tyynellämerellä tältä vuodelta 2016. Lisätty jana kuvaamaan Bossen ja Vahrenholtin esittämää aluetta. Kuvalähde: NOAA, http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/enso_advisory/index.shtml

Kuva 1. Meriveden lämpötilakehitystä Tyynellämerellä tältä vuodelta 2016. Lisätty jana kuvaamaan Bossen ja Vahrenholtin esittämää aluetta. Kuvalähde: NOAA, http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/enso_advisory/index.shtml

NOAA:n tarjoama kuva keskisemmän Tyynenmeren meriveden lämpötilakehityksestä viime kuukausilta näkyy kuvassa 1. Mielestäni tämä kuva vastaa kohtuullisesti siihenkin ihmettelyyn, mihin lämpö voi hävitä puolen kilometrin syvyydestä, vaikkei kuvan merialue olekaan kokonaan sama kuin Bossen ja Vahrenholtin esityksessä. Ei se lämpö sieltä syvemmältä suoraan pintaan pomppaakaan, vaan merivirrat kuljettavat sen pois ja ajan kanssa todennäköisesti pintaankin. Vastaavasti nyt suhteellisesti kylmempi merivesi ajautuu samaa reittiä Amerikan rannikolle. Saattaapa siitä sitten kehittyä La Niña -ilmiökin, jolloin vähintään osa El Niñon kohottamasta ilmakehän lämpötilasta palautuu takaisin alas. Huomautan vielä, että pääosin kyse on varsin lämpimistä vesistä, jotka kuvassa vain on ilmaistu poikkeusarvoina verrattuna keskiarvoon.

Kullakin asian esittäjällä on yleensä jokin motiivi esittää asiaansa ja tämä motiivi sitten vaikuttaa faktojen valikointiin. Niinpä nykyisen lämpöpulssin luonnollisuuden korostajat voivat valikoida niitä faktoja, joissa ihmisvaikutteiset seikat jäävät syrjään. Ilmastopelottelijat taas helposti ohittavat luonnolliset tekijät tai vähättelevät niitä. Lukija ei aina näe kirjoittajan motiivia, koska ”vain faktojen esittäminen” on ihan hyvä julkinen motiivi, vaikkei kukaan pystykään kaikkia faktoja esittämään. Eräs vaihtoehto on lukea eri näkökulmien esityksiä ja muodostaa niistä sitten itselleen mielikuva.

Jos ”kylmempi” aurinko vaikuttaakin, niin tämä vaikutus ei liene kovin voimakas muihin vaikutuksiin nähden tällä hetkellä. Mikäli seuraava La Niña ei tiputa globaalia  lämpötilaa alle vuoden 2005 lämpötilan, niin ilmaston lämpenemiskehitys on mitä ilmeisemmin jatkumassa huolimatta auringonpilkkujen vähäisyydestä yms. Toisaalta edelleen pidän mahdollisena, että useampien tekijöiden yhteisvaikutus riittää painamaan globaalin lämpötilan laskuun vuosikymmenten ajaksi. Onneksemme olemme viisaampia jo parin vuoden päästä.

Linkkejä

http://notrickszone.com/#sthash.fjWlAvuf.B3HfZNIn.dpbs (Linkki) NTZ-blogin tiivistelmä englanniksi viitatusta artikkelista

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s