Outo happamoitumistulos


Kuva 1.

Kuva 1.

Science Dailya selatessani törmäisin tutkimusuutiseen (Linkki), jonka mukaan merien toisenvaraiset bakteerit ovat menettämässä puhdistustehoaan. Tarkkaanottaen uutisen otsikko sanoo vain, että vaikutusta on, mutta tekstissä tutkimuksen tekoon osallistunut prof. Jarone Pinhassi nimenomaan sanoo, että vaikutus bakteereihin on negatiivinen. Näinhän sitä toki otsikostakin jo aavisteli. Tästä tutkimuksesta käytössäni on ollut vain tiivistelmä (Linkki), joten kovin varmalle pohjalle ei päätelmiään tässä vaiheessa voi saada. Ehkä tulevaisuus tuo tarkempaa tietoa.

Ajatellaanpa ensivaiheessa, että tuo Bunsen ja kumppaneiden tutkimus ja siitä uutisoidut johtopäätökset olisivat kohdillaan. Tällöin siis hiilidioksidin lisääminen ilmakehään ja edelleen meren pintaosiin johtaisi hajottajina toimivien bakteerien huonompaan hajotustulokseen. Mitä tästä seuraisi? Oletettavasti orgaaninen hiili (DOC ja POC) lisääntyisivät ja pitemmän ajan kuluessa myös sedimentteihin kertyisi enemmän orgaanista hiiltä (Linkki). Tämä hiili olisi jokatapauksessa pitkään poissa ilmakehästä, eli ilmiö toimisikin hillitsevänä takaisinkytkentänä. Tätä mahdollista positiivista puolta ei uutisessa mainita.

Kun puhutaan aivan meren pintavedestä, siihen kohdistuu silloin tällöin myös sadeveden vaikutusta. Kuvassa 1 nähdään, että puhtaan sadeveden pH on aivan eri sektorilla kuin meriveden pH. Merivesi on emäksistä, sadevesi on aidosti hapanta. Tämä tekee hieman epäuskottavaksi sen, että vähäiset valtamerien pH-muutokset, jotka seuraisivat ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisesta, aiheuttaisivat pintameren bakteereille ylivoimaisia ongelmia. Bunsen tutkimus perustuu havaintoihin perintöaineksen aktiivisuusmuutoksista, joiden sitten arvellaan olevan energiaa kuluttavia. Kyse on ainakin optimoitumisesta uusiin olosuhteisiin. Kuten kuvasta 1 voi päätellä, meriveden ”happamoitumismuutos” on neutraloitumista, muutosta kohti neutraalia pH-arvoa 7. Ainakin emäksisyyden haitat eliöille vähenisivät samalla, jos merivesi neutraloituisi. Suomen järvivesissä elävät mikrobit joutuvat kestämään sadeveden  happamuuden tai enemmänkin.

Tähän liittyy kuitenkin paljon muutakin. Bunsen ja kumppaneiden tutkielman 1. kuva kuvaajineen (Linkki) on pääosin M.M. Salan ja kumppaneiden aiemmasta tutkielmasta (Linkki). Tämän tutkielman eräs tulos oli, että ”happamoitumisella” oli stimuloiva vaikutus useimmissa koetilanteissa. Tätä Salan ja kumppaneiden tutkielmaa ei näytetä uutisoidun Science Dailyssa.

Ihmettelyäni herättää myös se, että uudemmassa (Bunse et al.) tutkiemassa kuvaajien lisäravinnevaihtoehto oli vaihdettu koodiksi High-Chl, jonka tulkitsen korkeaksi klorofyllipitoisuudeksi. Vastaavasti lisäravinteeton oli muuttunut Low-Chl-koodiksi. Tätä pitänee pyrkiä selvittämään.

Aiempi M.M. Salan ja kumppaneiden tutkielma antaa viitteitä valtamerien happamoitumisen hyödyistä varsinkin planktonin yhteyttäville pieneliöille (syaanobakteerit yms.), mutta olosuhteista riippuen myös toisenvaraisille mikrobeille planktonissa.  Tutkimuksen tekijät kuitenkin varoittavat, ettei lyhyt koeaika rajallisissa olosuhteissa vielä kerro olosuhdemuutokseen sopeutumisesta paljoakaan. Oudoksi nimeämäni Bunsen ja kumppaneiden vähän uudempi tutkimus löytää mikrobisolujen ohjaustoiminnoissa muutoksia, jotka tulkitaan jälkihaastattelussa haitallisiksi, vaikkei haittaa olekaan itse tutkimuksessa osoitettu. Luonnonolosuhteissa hiilidioksidi on toisenvaraisille planktoneiliöille jätettä, mutta yhteyttäville eliöille ravinnetta. Ravinteen lisäsaanti johtaa usein lisäkasvuun, joka taas johtaa emäksisyyden lisääntymiseen yhteyttävien eliöiden ympäristössä. Jyrkästi eroava suhtatuminen CO2:een erilaisilla eliöillä voinee aiheuttaa osan koetulostenkin eroista.

Ei mahda mitään sillekään ajatukselle, että aiempi tutkimus on ”haudattu” uutisoinneissa siksikin, että se vihjasi valtamerien ”happamoitumisen” olevan tutkituille eliöille pääosin piristykseksi. Koska tuo tutkielma kelpasi jälkimmäisen aineistolähteeksi, ei sen luotettavuudessa voine olla vikaa.

Listaanpa tähän loppuu joitain faktoja:

  • valtameret eivät ole happamia vaan emäksisiä
  • tunnetut kivihiili-, maaöljy- ja maakaasuvarannot eivät riitä tekemään meristä happamia
  • puhdas sadevesi on lievästi mutta selkeästi hapanta
  • hiilidioksidin loppuessa ilmakehästä kuolisimme kaikki kasveista alkaen.

Linkkejä

http://icesjms.oxfordjournals.org/content/early/2015/08/06/icesjms.fsv130.abstract (Linkki) M.M. Sala ja kumppanit, tutkielman ”Contrasting effects of ocean acidification on the microbial food web under different trophic conditions” tiivistelmä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s