Löysikö harrastaja ilmastojyvän?

Kuva 1. Alueellinen meren albedon ja lämpötilan korrelaatio. Ilmakehä huomioituna. Lähde: WUWT/Eschenbach

Palaamme tässä blogissa kaivoksista ilmaston pariin, mutta kehoitan kumminkin kaikkia lukemaan tuon viisiosaisen sarjan kummallisesta kaivoslaistamme.  Sehän huutaa toimenpiteitä!

Willis Eschenbach on mm. WUWT-blogista tuttu vieraskirjoittelija, jota olen pitänyt luonnontieteellisesti sivistyneenä ihmisenä. Näin varmaan onkin, mutta tarkastaessani hänen koulutustaustaansa, hänellä näyttää olevan tutkinto ”vain” psykologiasta. Hänen esityksensä ovat kuitenkin sikseen osaavia, että tiedeharrastaja on varmaan ihan hyvin kuvaava nimitys. Olihan Darwinkin teologian kandidaatti, mutta luonnontieteen harrastajaksi varsin ansioitunut.

Nyt Eschenbach esittää, että maapallon merien albedo on lämpötilasäädetty ja tämä ilmiö estää ilmastonmuutosta karkaamasta (Linkki). Ei hassumpi hypoteesi.

Kuva 1 näyttää, miten merialueiden albedo eli heijastuvuus ilmakehineen alenee lämpötilavälillä -20°C…+25°C. Tämä viittaisi ryntävään maapalloon, kun aina suurempi osuus auringonsäteilystä jäisi lämmittämään pallostamme lämpötilan kohotessa. Vaan kuvaajan loppuosassa on näkyvissä suuntauksen muutos, joka näkyy suurennettuna kuvassa 2.  Kun meriveden pintalämpötila ylittää 26°C, albedo alkaakin jyrkästi kasvaa, lähinnä pilvien muodostuksen kautta.

Jos tutkailemme maapallon kehityshistoriaa, niin planeetan oletetaan olleen helvetin kuuma alkujaan. Jo se, ettei enää ole niin kuuma, viittaa aika paljon ryntäämistaipumusta vastaan. Eli jos meret olisivat kiehumaan taipuvaisia, niin miksei planeettamme ole tuossa kuumassa tilassa nytkin? Tai miksei maapallon lämpötila ole karannut, vaikka nykyistä kuumempiakin kausia on ollut? Tähän Eschenbach ainakin antaa vastauksen. Onko tuo vastaus oikea, se selvinnee ajan myötä.

Kuva 2. Auringon valon heijastumisen ja lämpötilan korrelaatio trooppisella merialueella. Lähde: WUWT/Eschenbach