Vieraskynä: Kummallinen kaivoslaki, Osa 1


Vieraskynällä on laaja kansainvälinen kokemus liike-elämästä

Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on paljastaa suomalaisille, mitä olemme tehneet antaessaan kaikille, mukaan lukien ulkomaiset kaivosyhtiöt, mahdollisuuden anastaa Suomen maaperän kansallisaarteet – ja vieläpä Eduskunnan hyväksymän lain sallimana. Sarjan tarkoituksena ei ole kuitenkaan pelkästään paljastaa epäkohtia, vaan siinä on esitetty ehdotuksia onnettoman tilanteen korjaamiseksi ja parantamiseksi.

Johdannoksi

Suomen uusi kaivoslaki 10.6.2011/621 astui voimaan 1.7.2011. Se korvaa nyt kumottavan vuoden 1965 kaivoslain 503/1965. Kuitenkin. Kumottavan lain nojalla annettu kaivosoikeus jää voimaan kaivospiirimääräyksessä ja kaivoskirjassa mainituin ehdoin. Uuden lain mukaan kaivosviranomaiset on siirretty Työ- ja Elinkeinoministeriöstä Turvallisuus- ja Kemikaalivirastoon (Tukes). Laki puhuu kahdesta kullan saalistamisesta: kullanhuuhdonnalla saatavasta irtokullasta (kullanhuuhdonta: esim. Kullanhuuhdontalupa) ja kullan louhimisesta kalliossa kiinni olevasta kullasta (kaivostoiminta: esim. Malminetsintälupa). Kaiken kaikkiaan uutta lakia sovelletaan kaikkiin kaivosmineraaleihin: alkuaineet aktiniumista zirkoniumiin ja mineraalit andalusiitista wollastoniittiin ja jalokiviin.

Uudessa kaivoslaissa säädetään kullanhuuhdontaa, malminetsintää ja kaivostoimintaa harjoittavien oikeuksista ja velvollisuuksista toiminnan aikana sekä toiminnan lopetus- ja jälkitoimenpiteistä. Kullanhuuhdonta on maaperässä esiintyvän kullan etsimistä, talteen ottamista ja hyödyntämistä huuhtomalla. Malminetsintä on kaivosmineraaleja sisältävän esiintymän paikallistamista ja tutkimista sekä näytteenottoa esiintymän koon ja laadun selvittämiseksi. Kaivostoiminta on kaivosmineraalien louhimista avo- tai maanalaisesta kaivoksesta, siihen liittyvää kiviainesten siirtoa, välittömästi louhinnan yhteydessä tapahtuvaa kaivosmineraalien hyödyntämiseksi tarpeellista rikastustoimintaa sekä muuta käsittelyä sekä muita louhintaan välittömästi liittyviä valmistelevia ja muita toimenpiteitä.

Määrittelyjä ja epämääräisyyksiä

Nyt kaikki on luvanvaraista alkaen etsinnästä ja päätyen huuhdonta- tai kaivostoiminnan lopettamiseen: kullanhuuhdontalupa, etsintälupa ja kaivoslupa.

Kullanhuuhdontaan on valtion omistamilla alueilla oltava kaivosviranomaisen lupa. Kullanhuuhdontalupa on voimassa neljä vuotta. Sen jälkeen lupaa voi hakea pidennettäväksi kolmen vuoden jaksoin. Enimmäisaikaa ei ole laissa määritetty, kunhan toiminta jatkuu aktiivisena. Kullanhuuhtoja voi rakentaa alueelle väliaikaisia rakennelmia, saatuaan niihin erikseen luvan. Malminetsintälupaan on oltava kaivosviranomaisen lupa, jos kaivostoimintaa ei voida toteuttaa lain 7§:n mukaisena etsintätyönä tai kiinteistön omistaja ei ole antanut siihen lupaa. Etsintäluvan saamiseksi ei tarvita näyttöä mahdollisten mineraalien löytymisestä. Etsintäluvan haltijan on ilmoitettava kirjallisesti maanomistajalle väliaikaista rakennelmista ja haittaa aiheuttavista maastotöistä. Etsintälupa ei oikeuta esiintymän hyödyntämiseen. Etsintälupa on aluksi voimassa neljä vuotta, mutta sitä voidaan jatkaa kolmivuotisjaksoissa aina 15 vuoteen asti. Etsinnän jälkeen voidaan tehdä varausilmoitus eli valtaus. Kaivosviranomaisen hyväksyttyä varauksen voidaan hakea lupaa kaivoksen perustamiseen ja kaivostoiminnan harjoittamiseen: kaivoslupa. Kaivoslupa on voimassa toistaiseksi. Luvan pitämiseksi kaivosviranomaisen tulee asettaa määräaika, jonka kuluessa luvan haltijan on ryhdyttävä toimenpiteisiin osoittaakseen pyrkivänsä varsinaiseen kaivostoimintaan. Määräaika on enintään kymmenen vuotta. Kaivoslupa raukeaa määräajan päättyessä.

Laista julkaistun tiedotteen mukaan laissa otetaan huomioon malminetsintää ja kaivostoimintaa soveltava muu keskeinen lainsäädäntö, kuten ympäristönsuojelulaki, luonnonsuojelulaki, erämaalaki, maankäyttö- ja rakennuslaki sekä saamelaisten kotiseutualuetta, koltta-aluetta ja poronhoitoaluetta koskeva lainsäädäntö. Laki on pyritty sovittamaan yhteen muun lainsäädännön kanssa yhdenmukaiseksi kokonaisuudeksi. Uraanin louhintaan on säädetty erillispykälät, joihin en tässä yhteydessä puutu. Laki siis asettaa ehdot kullanhuuhdonnalle malminetsinnälle ja kaivostoiminnalle. Eräänä esimerkkinä mainittakoon se, että etsintätyötä ei saa tehdä 150 metriä lähempänä asumis- ja työntekotiloja eikä yksityistä piha-aluetta. Yleiskannanottona uudesta kaivoslaista on sanottava, että se ei paljon poikkea kumottavasta laista, joka jo antoi melkoiset valtuudet valtauksen ja kaivamisen tekijälle ylitse maanomistajan. Lisäksi laissa on viljelty paljon epämääräisyyksiä kuten ”kohtuullisesti vältettävissä”, ”merkittävää haittaa” ja ”mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan”. Vain nämä kolme esimerkkiä mainitakseni.

Ulkomaalaiset Suomen kansallisaarteiden kimppuun

Suomi purki vuonna 1994 kaivoslain ulkomaalaisrajoitukset. Sen jälkeen suurin osa valtauksista on tehty ulkomaalaisten kaivosyhtiöiden toimesta. Tämä lakimuutos oli todellinen aarrearkku ulkomaalaisille yhtiöille. Yhtiöiden omistajat suorastaan hieroivat karvaisia käsiään päästäkseen kiinni Suomen kansallisomaisuuteen. Katsokaamme tarkemmin tätä kaivoslakia ja sen kaikille antamia mahdollisuuksia. Uusi laki mahdollistaa ensinnäkin sen, että kuka tahansa – sukupuoleen, rotuun tai kansallisuuteen katsomatta – voi Suomessa etsiä malmeja, varata ja valloittaa vuosiksi eteenpäin kenen tahansa omistamia maita mineraalien kaivamiseen. Etsinnän jälkeen etsijä voi tehdä alueesta varauksen eli valtauksen. Omituista uudessa laissa on myös se, että kiinteistön omistajalle ei ilmoiteta valtauksesta, vaan lain mukaan omistaja saa lukea siitä varausalueella yleisesti leviävästä sanomalehdestä (75§). Kaivoslaki ajaa muiden lakien yli: ”kaivoksen haltija voi ostaa alueen haltuunsa kiinteistöön kohdistuvan muun oikeuden estämättä” (82§). Mitä tapahtuikaan cherokee-intiaaneille Yhdysvaltojen Virginiassa parisataa vuotta sitten? Maat vietiin! Mitä tapahtuikaan Suomessa yli viisisataa vuotta sitten ollessamme Ruotsin siirtomaana? Suomen talonpojat joutuivat luovuttamaan maansa ruotsalaisille sotapäälliköille! Sama meno jatkuu?!

Kaivosluvan saatuaan valtaaja voi tehdä monenlaista valtaamallaan maalla. Hän voi kaivaa, louhia ja koerikastaa. Eikä ole kiirettä, koska kaivosluvan määräaika on 10 vuotta. Tuona aikana ei niin kovin paljon tarvitse saada edes aikaiseksi – pääasia on, että näyttää olevansa tosissaan touhujensa kanssa. Luvan haltija voi siirtää alueelleen laitteita, rakennelmia ja rakennuksia käytännössä lähes mielin määrin. Valtaamansa alueen ulkopuolellakin eli niin sanotulla apualueella hän voi käyttää maita teiden, voima- ja vesijohtolinjojen rakentamiseen. Kaivosalue on laissa rajattu, mutta apualue ei ole. Suomessa valtio ja kunnat tekevät kaivosyhtiöille kunnallistekniikan yleensä ilmaiseksi eli meidän veronmaksajien rahoilla.

Apua vastikkeetta

Suomi on maailman ainoa maa, jossa valtio eli Suomen tapauksessa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) tutkii ja raportoi löytämänsä mineraaliesiintymät. Keskuksen kaikki raportit ja muut julkaisut ovat vapaasti kaikkien maailman kansalaisten ja yhtiöiden käytettävissä – ilmaiseksi. Geologian Tutkimuskeskus (GTK) käyttää vuosittain yli 10 miljoonaa euroa etsiäkseen meille ja näille ulkomaalaisillekin yhtiöille malmiesiintymiä, mutta kuittaa kaivosmaksuina vain 1 miljoona euroa. Kaiken tämän lisäksi Suomen maanmittauslaitoksen karttatiedot ovat olleet 1.5.2012 lähtien kaikkien, yksittäisten ihmisten ja yritysten, käytössä vastikkeetta eli ilmaiseksi. Siinä uusin lahja ulkomaisille kaivosyhtiöille. Eikä tämä vielä riitä. Suomen Tekes auttaa kaivosalaa parempiin saavutuksiin. Green Mining -ohjelman kautta yritykset saavat rahoitusta parantaakseen kaivosten energiatehokkuutta ja vähentääkseen kaivosten ympäristöhaittoja. Voimmeko tehdä enemmän houkutellaksemme ulkomaalaisia Suomen kansan omistamien mineraaliherkkupöytien ääreen? Kyllä voimme ja teemmekin, kuten tulevissa teksteissä tulee esille.

Olemme kaivosteollisuuden todellinen kehitysmaa. Tällaisiksi maiksi kutsutaan maita, jotka ovat Maailmanpankin ja IMF:n avustamina pakotettu sallimaan ulkomaisten kaivosyhtiöiden toiminta maassa. Itse asiassa olemme paljon anteliaampia, koska noissa kehitysmaissa, kuten Kongossa, kaivosyhtiöt itse kustantavat malmien etsinnän. Olemme monessa suhteessa naivin tyhmiä. Suomessa on maailman parhaiten tutkittu kallioperä. Ja kun valtio ja kunnat vielä rakentavat infrastruktuurinkin valmiiksi, on pöytä katettu valmiiksi omaisuutemme ryöstäjille. Jäähän meille sitten pienet etsintä-, valtaus- ja louhimismaksut, muutama palkoista saatava veroeuro, kaivoksen lopetettua saastunut maaympäristö, pilaantuneet vesistöt, työttömät kaivosmiehet ja kaiken kukkuraksi olemme menettäneet ehtyvät luonnonvaramme. Luonnonvarat, jotka jonain hetkenä tulevaisuudessa voisivat olla meille strategisesti erittäin tärkeitä tulonlähteitä meidän Suomemme hyvinvointivaltion ruokkimiseksi ja ylipäätään sen ylläpitämiseksi, puhumattakaan hyvinvointimme kehittämisestä.

Näyttää siltä, että uudessa kaivoslaissa on vahvasti kaivosyhtiöiden kynänjälki.

Alustavasti rahasta

Uuden lain mukaan kullanhuudontakorvaus kiinteistön omistajalle on 50 € hehtaarilta vuosittain( uuden lain 102§). Aikaisemmasta valtiolle maksetusta valtausmaksusta 6,75 € hehtaarilta luovutaan. Vuotuinen malminetsintäkorvaus kiinteistöä kohti on 20 € hehtaarilta ensimmäisten neljän vuoden ajalta, 30 € hehtaarilta seuraavan kolmivuotisjakson, 40 € hehtaarilta sitä seuraavan kolmivuotisjakson ja sitten 50 € hehtaarilta sen jälkeen tulevilta vuosilta (vanha laki: 20 €/ha/vuosi + 6,75 €/ha/vuosi valtiolle). Kaivosluvan saatuaan sen haltijan on maksettava kiinteistön omistajalle vuosittain louhintakorvaus, joka on 50 € hehtaarilta (vanha laki: 20 €/ha/vuosi). Lisäksi kaivoksenomistaja on velvollinen maksamaan kiinteistönomistajalle 0,15 % vuoden aikana louhitun ja hyödynnetyn metallin lasketusta arvosta (vanha laki: osapuolten välinen sopimus). Teollisuusmineraalien osalta entinen sopimuskäytäntö jatkuu. Metalleista uusi laki sanoo näin: ”Arvoa laskettaessa otetaan huomioon malmin sisältämien hyödynnettävien metallien keskiarvohinta vuoden aikana ja muiden malmista hyödynnettävien tuotteiden keskimääräinen arvo vuoden aikana”. Olipa pyöreästi ja epämääräisesti sanottu. Onko tuo arvo oikeasti metallin myyntihinta vai kaivosyhtiön liikevoitto? Tuota arvoa ei uusi kaivoslaki määritä. Kuka määrittää? Mahdollisesta niin sanotusta kaivoksen sivutuotteesta voi kiinteistön omistaja saada korkeintaan 10 % sivutuotteen myyntituloista (99 § – 101 §). Mitättömiä ovat korvaukset maaperän omistajille eli Suomen kansalaisille. Lisää rahasta ja muustakin jatkossa.

Sarjan seuraava osa käsittelee kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia, julkaistaan ensi viikolla.

Advertisements

One response to “Vieraskynä: Kummallinen kaivoslaki, Osa 1

  1. Sisällysluettelo kaivoslakisarjaan

    Osa 1
    Johdannoksi
    Määrittelyjä ja epämääräisyyksiä
    Ulkomaalaiset Suomen kansallisaarteiden kimppuun
    Apua vastikkeetta
    Alustavasti rahasta

    Osa 2
    Luetteloita ympäristövaikutuksista
    Kullanhuuhdonta ja ympäristö
    Kaivostoiminta ja ympäristö
    Missä vastuunkanto?

    Osa 3
    Jätemaata syntyy
    Maata luovutetaan muille
    Miltä näyttää?

    Osa 4
    Hyötyjät ja häviäjät
    Parannusehdotuksia
    Kaivosyhtiöiden omistus
    Hyödyt niille, joille ne kuuluvat

    Osa 5
    Kaivostoiminta ja muut elinkeinot
    Talonpoikaisjärki
    Tulevaisuus

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s