Kun tiede joutuu syytteeseen


Kuva 1.

Kuva 1. Lähde: Wikipedia. Rajattu osa. Käyttöoikeus: http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/deed.fi

Kukapa ei olisi kuullut Galileo Galilein tapauksesta(Linkki)? Menemättä yksityiskohtiin tuolloin ylempi auktoriteetti päätti, millainen todellisuus oikeasti on. Tästä edelleen johdettiin se, millaisia tuloksia tiede sai tuottaa ja vääristä tuloksista voitiin rangaista.

Nykyaikana länsimaissa tiede on kohonnut ylemmän auktoriteetin asemaan, sanomaan viimeisen sanan asiasta kuin asiasta. On toki edelleenkin mahdollista saada poliittisesti epäkorrekteja tutkimustuloksia, mutta näitä pyritään ehkäisemään ennakolta rahoituksen ohjauksella ja jälkikäteen tuloksista vaikenemisella. Tutkijan vetäminen oikeuteen saamistaan tuloksista tai niiden johtopäätöksistä ei oikeastaan ole mahdollista. Ellei sitten tuloksia voida osoittaa virheellisiksi.

Kuva 1 kertoo vuoden 2009 L’Aquilan maanjäristyksestä Italiassa(Linkki). Tähän ikävään katastrofiin liittyy vielä sellainen jälkinäytös, että seismologit joutuivat syytteeseen vääristä ennusteistaan(Linkki). Asiassa on aina vähintään kaksi puolta, mutta näin maallikkotuomarina esim. Enzo Boschin lausunto, ettei kukaan pysty ennustamaan maanjäristyksiä, on langettava. Olihan hän ennen maanjäristystä väittänyt, että se on epätodennäköinen, siis että hänellä olisi ollut kyky ennustaa maanjäristyksiä.  Tästä oikeustapauksesta on uutisoitu laajasti, mm. BBC julkaisi siitä nettiuutisen(Linkki).

Yritän mallintaa matemaattista, luonnontieteellistä ja oikeudellista todistamista jakolaskulla neljä jaettuna seitsemällä. Matemaattisesti tulos on 4/7, jota ei koskaan voi matematiikassa todistaa samaksi kuin 0,57. Luonnontieteellisesti ”mitattuna” 4/7 voisi olla 0,57±0,01. Arkisessa käytössä toleranssi voitaisiin jättää poiskin. Oikeudessa taas ei koskaan lopuilleen ole toleranssi näkyvissä, koska syyllisyys ja syyttömyys ovat ainoat vaihtoehdot.  Niinpä jos todistaja kertoisi vastaajan jakaneen neljän seitsemällä ja saaneen vaikkapa 0,59, tämän luvun hallussapito olisi todiste vastaajan suorittamasta jakolaskusta neljä jaettuna seitsemällä.

Mikä seismologeille saattoi koitua kohtaloksi, oli heidän tieteensä rajallinen ennustekykyisyys ja seismologien esiintyminen liioitellun ennustekykyisinä.  Ilmasto- ja säätietelijät ovat samassa vaarassa. Suojaa syytteiltä antanee todennäköisyysprosenttilukujen käyttö, tyyliin ”sateen todennäköisyys huomenna on 50%”.  Entäs jos onkin kaksi tai peräti 20 peräkkäistä sateetonta päivää tuolla tavalla ennustettuna? Tilastotietelijät osannevat kehittää laatumittareita tähänkin tarpeeseen, mutta yksinkertainen laatumittari voisi olla yksi virallinen kolikonheittäjä, yksi muuttumaton ”aina sataa” ja yksi muuttumaton ”ei koskaan sada” -ennuste.  Jos jokin näistä kolmesta tuottaisi pitkällä aikavälillä paremman tuloksen, olisi harjoitettu ennustetiede turhaa.  On huomattava, että suuresta joukosta kolikonheittäjiä löytyy aina mille tahansa ennustejaksolle joku parempi ennustaja kuin säätieteilijä. Eri jaksoille vain pitää valikoida eri kolikonheittäjä tai hyppäävä sammakko.

Ilmastotieteeeseen liittyy sitten toisenlaisenkin syytteen vaara. Menneisyyden havaintoaineistoa on ehkä alettu väärentämään(Linkki). Väärentämisen tarkoitus voisi esim. olla pitkittää väärien ennusteiden paljastumista. Ilmastotieteen aikajänteet ovat joka tapauksessa niin pitkiä, että väärinennustaneilla on hyvät mahdollisuudet päästä vähintäänkin eläkkeelle, jos ei peräti haudan lepoon, ennen paljastumistaan. Australiassa on tähän aineiston väärennös-tai oikaisuasiaan kiinnitetty parlamentin tasollakin huomiota(Linkki). (Kiitos vinkistä Sähköteurastajalle.)  Tässä tilanne alkaakin kiertyä lähemmäksi Galilein tapausta. Parlamentti ei sentään voi sanella, mitä tuloksia ilmastotieteen pitää tuottaa, mutta ”vääristä” tuloksista voidaan rangaista taloudellisesti. Vielä herkemmin tietenkin mahdollisesti vääristellyistä tuloksista.

Seismologeihin verrattuna klimatologit ovat siis paremmassa suojassa ylimainostetun ennustekykyisyytensäkin kanssa, koska ennusteiden aikajänteet ovat paljon pitemmät. Ainakin rahallisesti, mutta mahdollisesti myös ihmishenkien osalta, klimatologien virheet lienevät kuitenkin suurempia.  Olisiko vielä ”Vihreä möykky” rahastoineen suojaamaassa väärien tulosten pohjalta tehtävää väärää politiikkaa(Linkki)?

Mainokset

One response to “Kun tiede joutuu syytteeseen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s