Greenpeace: Kiina vähentää hiilenkulutusta


Kuva 1. Kivihiilen kulutus muutamilta aiemmilta vuosilta EIA:n mukaan. Ei-Kiina sisältää myös kaksi muuta esitettyä maanosaa.

Greenpeacen blogi väittää(Linkki), että Kiina on vähentämässä hiilenkulutustaan tänä vuonna. Myös The Guardian uutisoi samasta asiasta Greenpeace-lähteeseen perustuen(Linkki).  Tätä asiaa kannattanee tarkastella vähän tarkemmin.

Kuva 1 antanee kohtuullisen kokonaiskuvan kivihiilen kulutuksesta maailmalla ja erityisesti Kiinassa muutamalta aiemmalta vuodelta. Lyhyesti sanottuna Kiina on vastannut kaikesta kivhiilen kulutuksen kasvusta ja Kiina polttaa nyt noin puolet maailman käyttämästä kivihiilestä. Pohjois-Amerikassa on ollut lievää kivihiilen kulutuksen vähenemistä, johtuen luultavasti edullisemmasta liuskekaasusta.  Euroopassa kivihiilen kulutus on pysynyt vakaana tarkasteltuina viitenä vuotena.

Kiinan energiataloudesta saanee hyvän kuvan EIA:n analyysisivulta(Linkki). Sieltä käy minulle yllätyksenä ilmi, että Kiinalla onkin jonkinlaiset maakaasu- ja öljyvarannot. Suuren maan tarpeisiin tosin oma öljyntuotanto ei riitä ja nesteytettyä maakaasuakin tuodaan. Kivhiilen osalta sen osuutta sähköntuotannossa aiotaan alentaa vuoden 2012 66%:sta 52%:iin vuonna 2040. Kun samaan aikaan kapasiteettia aiotaan kasvattaa n. kaksinkertaiseksi, tämä tarkoittaa n. 56% lisäystä kivihiilen kulutuksessa sähkön tuotannossa, olettaen hyötysuhteen säilyvän samana.

Kun nyt tarkastellaan Greenpeacen väitteitä, niin herää ensimmäiseksi kysymys, kuka vedättää ketä?  Kiinan viranomaistaho on julkistanut mielestäni aika oudon 3/4 vuoden raportin, johon Greenpeacekin näyttäisi pääsosin nojaavan. Outoa on siis tuo raportin aikajänne.  Julkistusajankohta taas sopii vaikkapa nyt Brysselissä pidettävään kokoukseen. Jos itse olisin Kiinan johdossa, saattaisinkin pyrkiä yllyttämään EU:ta vähentämään päästöjään, niin että tuotantoa siirtyisi entisestäänkin Kiinaan.  Ja mikseipä tässä voisi käyttää Greenpeacea viestinviejänä?

Pienenä sivuhuomiona voinee vielä havaita, että The Guardian saa sekoitettua samaan Kiinan kivihiiliartikkeliin (China’s coal) USA:n hiilisaastuttajana (carbon polluter). Toisaalta Greenpeacen blogisti Lammi ei mainitse kivihiiltä kertaakaan, vaan puhuu pelkästään hiilestä. On huomattava, että Kiinan viranomaiset eivät väittäneet, että maan hiilipäästöt olisivat alentuneet.

Vaikka minulla ei ole mitään aihetta epäillä, etteikö Kiinan ja Greenpeacen ilmoittama vähäinen notkahdus kivihiilen käytössä olisi tapahtunut, olen valmis syömään hatullisen mämmiä, jos Kiinan kivihiilen kulutus on saavuttanut tämän vuosikymmenen huippunsa vuonna 2013.

 

 

Advertisements

One response to “Greenpeace: Kiina vähentää hiilenkulutusta

  1. Ja minä lupaan syödä koko tuokkosellisen mämmiä – kerralla jos näin on tapahtunut! Tai söisinkö sittenkin hatullisen hiiltä? Saattaa olla maukkaampaa ja vähemmän ”itse sen” näköistä!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s