Käymme ilmastotulevaisuudessa vuosittain


Global_Temperature_Anomaly_1880-2010_(Fig.A)

Kuva 1. Lämpötilapoikkeamat vuosittain. Lähde: Wikipedia

GlobTabs

Kuva 2.

Olemme tottuneet näkemään globaalit lämpötilat, tai niiden muutokset, kuvan 1 mukaisina esityksinä. Tuossa esitystavassa on mukana vielä asteikon nollakohtakin, joten siinä ei näyttäisi olevan kyse erojen suurentamisesta käyttämällä asteikosta vain yläpäätä. Toisaalta kuvaajassa ei näy mitään säännöllistä useamman asteen heilahtelua, joka jättäisi varjoonsa yhden asteen luokkaa olevan eron pienimmän ja suurimman arvon välillä.  Loppujen lopuksi uskomus maapallon pintalämpötilan heilahtelemattomuuteen on varsin yleinen yleisön keskuudessa. Tämän voinee itse kukin käydä toteamassa aiheeseen liittyvillä keskustelupalstoilla, esittämällä vaikka väitteen, että globaalin pintalämpötilan luontainen heilahtelu on useita asteita. Varmasti löytää vastaaninttäjiä. Kuvassa 2 on kuitenkin suurinpiirtein sama lämpötila-aineisto esitetty absoluuttisella lämpötila-asteikolla. Kuvan 1 kokonaismuutos on enemmän kuin trendiviivan paksuus, mutta selvästi vähemmän kuin syklinen vaihtelu vuoden mittaan. Pienenä lisämausteena tähän voinee todeta, että ilmastotieteessä kutsutaan varsin yleisesti suhteellista lämpötilaa (Linkki) virheellisesti absoluuttiseksi lämpötilaksi. Tuollainen outo ammattislangi sattuu luonnontieteellisen sivistyksen saaneen ihmisen silmään ja korvaan.

Nyt sitten voinemme arvioida, että olisiko kuvassa 1 hieman sitä vanhaa kikkaa, jossa erojen suurentamiseksi näytetään vain asteikon yläpäätä?

Vertailu_t

Kuva 3. Globaalit pintalämpötilat vuosilta 1961…1990 keskiarvoviivan kera.

Siirrytäänpä sitten ilmastotieteilijöiden ”absoluuttisiin lämpötiloihin”, eli oikeasti celsiusasteikolla esitettyihin suhteellisiin lämpötiloihin kuvan 1 nollakohtana oleville vuosille 1961…1990. Tulos näkyy kuvassa 3. Lämpötilojen keskiarvo on aika tarkasti 14 °C, mutta melko säännöllistä vaihtelua on kuukaudesta toiseen nelisen astetta kunkin vuoden aikana. Huippu sattuu heinäkuulle. Iso osa tuosta vaihtelusta johtuu maapallon epäsymmetrisestä geografiasta. Pohjoisella puoliskolla on enemmän herkästi kuumenevia mantereita. Lisäksi eteläkalotilla paljon parempi heijastin auringonvalolle kuin pohjoisessa. Suhteessa maan kiertorataan mantereiden epätasainen jakauma pikemminkin tasaa kuin lisää vuodenaikaista vaihtelua, koska eteläinen puolisko saa enemmän auringon energiaa kesällä (joulu-helmikuussa) kuin pohjoinen kesä-elokuussa. Toisaalta, koska tuo vaihtelu ei ole suoraan maan etäisyyden funktio auringosta, siihen voidaan vaikuttaa maan pinnan muutoksillakin.

Mikä kuitenkin oli tässä kiinnostavaa, niin se, että kun maapallon keskilämpötila vaihtelee vuosittain monta kertaa enemmän kuin viimeisten  130 vuoden lämpeneminen (0,66K kuvaajasta 2), niin joka vuosi maapallo aina pohjoisen pallonpuoliskon kevät- ja kesäaikaan voi kokea sellaisen tulevaisuuden globaalin vuosikeskilämpötilan. Keväämmällä lähemmän tulevaisuuden ja keskikesällä jo satojen vuosien tulevaisuuden, mikäli suuntaus säilyy samana. Tämä ehkä auttaa hahmottamaan, millaiseksi tulevaisuus voisi muodostua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s